Alusta saakka, luomiskertomuksesta lähtien Raamattu pitää tärkeänä sitä, että näemme ajan kulun. Määrättyjen juhla-aikojen mukaan toistuvat vuotuiset merkkipäivät tarkoitettiin yhdessä vietettäviksi. Tiheimmin tietenkin toistuu viikkorytmi lepopäivineen. 

Pyhän ja arjen, levon ja työn vaihtelu on tärkeää. Työtä jaksaa tehdä paremmin, kun tietää, että aikanaan kaikki saavat levätä. Ihmiselämästä tulee arkisen harmaata putkea silloin, jos unohdetaan pysähtyä yhdessä iloisen tai vakavan juhlan merkeissä.

VT:n Saarnaaja 3:1-8 sisältää ehkä historian kauneimman runon ajasta. Se alkaa säkeellä: "Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla." Tätä seuraa seitsemän jaetta, joilla aikaa kuvataan. On kuin kullekin viikonpäivälle olisi omansa. Yksittäinen jae muodostuu kahdesta aikaa ja elämää koskevasta vastakohtaparista: "Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta." 

Ajan kuvaaminen vastakohtapareina muistuttaa Saarnaajan perusajatuksesta: Tämän hetken tilanne voi huomenna olla jo vastakkainen. Siksi on turhuutta jumia yhden hetken väliaikaiseen totuuteen. Tämän päivän murhe voi jo huomenna vaihtua iloksi. Silti Saarnaaja neuvoo iloitsemaan hetkestä: "Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä." (Saarn. 3:12)

Ajan kuluminen saattaa herättää surunsekaista kaipuuta. Lapsuutta, nuoruutta tai opiskeluaikaa voi vuosien kuluttua ikävöidä. Omien lasten lapsuutta tulee joskus muisteltua kaiholla, kun aika on kullannut muistot. Monesti lapsiaan myös kaipaa kotiin, kun he ovat lähteneet maailman tuuliin. 

Aika tuo paljon, mutta aika myös vie mennessään. Ottaa pois. Saarnaajan kirja on havainnut tämän surullisen piirteen ja kiinnittää toivon Jumalan ikuiseen olemukseen, siinä luvataan: " --Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt."  (Saarn. 3:15)

Pastori Pentti Tepsa

 Vain lyhyt aika enää,

ja Libanonin vuoret muuttuvat hedelmätarhaksi,
ja tarhat ovat laajoja kuin metsät.
Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat,
sokeat pääsevät synkästä pimeydestä
ja heidän silmänsä näkevät.
Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta
ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä. (Jes. 29: 17-19)

Luontoihmisenä iloitsen siitä, että Kristuksen ajan odotukseen liittyy myös ajatus luonnon puhkeamisesta kukoistukseen. Vanhan testamentin kielikuvissa messiaanisen pelastuksen ajasta kerrotaan, kuinka karut vuorimaisemat muuttuvat hedelmätarhaksi.

Toisaalta luonnontilaisten tunturi- ja vuoristoseutujen ystävänä en oikeastaan vaihtaisi tunturivaellusta kävelyyn hedelmätarhassa. Sen olen kyllä kokenut, että vaativa vuorimaasto saattaa hiljaisuuden etsijälle lopulta avautua paratiisimaiseksi uudistumisen paikaksi, hyveiden hedelmätarhaksi.

Hedelmätarhat olivat muinaisessa Israelissa ja erityisesti Libanonin vuoristossa ahkeran maanviljelyksen tulosta. Ihmiset tekivät työtä ja Jumalan siunauksen myötä saivat tarhoistaan yltäkylläisen elannon. Samalla tavalla Juamalan siunauksen varassa korjataan satoa myös hengellisestä viljelystä. Hengellinen elämä ei virkoa kovallakaan työllä, jos Herra ei ole läsnä, lopulta Jumalan armo ja Kristuksen täytetty työ ratkaisee.

Jo Vanhassa testamentissa Jumalan siunaamaan aikaan liittyy paitsi luonnon myös kulttuurin elpyminen. Jumalan sanan lukeminen ja kuuleminen on taas mahdollista. Tietämättömyyden synkkä pimeys vaihtuu Jumalan tuntemiseen hänen sanansa kautta. Vääryyden valta murtuu, valheen kahleet kirpoavat.

Oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden voimaan saattaminen yhteiskunnassa on aina juuri heikkojen turva. Köyhimmät ja heikoimmat ovat Jumalan silmäterä. Myös oman hengellisen elämänsä syvyyttä voi tutkia kysymällä: Miten minä suhtaudun heikompiosaisiin?

Jumalasta iloitsevat juuri köyhimmät, sillä he ottavat riemuiten vastaan taivaalliset lahjat. Tämä tuo mieleen Jeesuksen sanat vuorisaarnassa: "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.”( Matt. 5:3) Ihminen, joka on vain omasta mielestään hengellisesti rikas ja vahva, ei osaa odottaa uutta ja parempaa Herralta. Täyteen astiaan ei mitään uutta voi ammentaa. Rikas on se köyhä, joka tietää saavansa tyhjiin käsiinsä aina Herramme taivaalliset lahjat.

Pastori Pentti Tepsa

Ruska riisuu lehdet puista. Väriloiston jälkeen metsä on entistäkin hiljaisempi, vain tummat oksat ja vaaleat rungot erottuvat kuulasta syystaivasta vasten. Kulkijalla on kevyt mieli ja avara maisema. Luonto on luopunut kesäisestä vehreydestä, tallettanut elämän voiman tulevaa kesää varten.

Niin saa tuttu purokin muutamien viikkojen päästä jäisen kannen, lumisen peiton. En näe sitä, mutta tiedän sen virtaavan siellä, joskus voin kuulla veden pulputuksen hangen alta. Myös näkymätön maailma on totta, sillä paljon jää havaintojemme ja tietojemme ulottumattomiin.

Salattu Jumala ilmoittaa meille itsensä muun muassa Raamatussa. Hän puhuttelee ihmisiä omissatunnoissa ja etsii meitä yhteyteensä Pyhänä Henkenä. Jumalan näkymättömään maailmaan kuuluvat myös enkelit, jotka ovat Raamatun mukaan erityisiä Jumalan lähettiläitä. Ne ovat viestintuojia tai suojelijoiksi lähetettyjä.

Herra sanoi: ”Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut. Muista, että hän on lähelläsi, tottele häntä äläkä vihastuta häntä. Hän ei anna anteeksi niskoittelua, sillä hän toimii minun nimissäni.” ( 2. Moos. 23:20-21 )

Herran enkelien tehtävä on huolehtia meistä ja siitä, että Jumalan tahto toteutuu. Meidän ei pidä palvoa näitä lähettiläitä, vaan totella Jumalan tahtoa, siitä nämä lähettiläätkin meitä muistuttavat. Emme voi pyytää enkeleiltä anteeksiantoa, armoa voimme rukoilla vain Jumalalta Kristuksen sovitusuhrin tähden.

Elämämme vaativissa tilanteissa tai vaikkapa  vain tavallisella syysvaelluksella saamme pyytää Jumalalta enkeleitä suojaksemme. Luonto ja yliluonnollinen todellisuus ovat yhtä lailla Luojan hallitsemaa. Siksi meidän ei tarvitse pelätä mitään pimeyden valtoja, Jumalan enkelivartiot ovat kanssamme. Rukous Jeesuksen nimessä on jokaiselle kristitylle annettu vahva varustus myös näkymättömän maailman todellisuuden edessä.

Pastori Pentti Tepsa

Rovaniemen seurakunta

Uutisissa kerrottiin, että tähtitieteilijät olivat löytäneet avaruuden syvyyksistä timanttisen planeetan. Se on arvokas, joskin turhan kaukana. Me ihmiset lienemme luonnoltamme etsijöitä, kyselijöitä ja tutkijoita. Tiedollinen ja tieteellinen uteliaisuus on tehnyt  meistä menestyviä tässä luomakunnassa.

Tunnistan kahdenlaista etsintää: Varsin yleinen on se eteenpäin kiiruhtavaa, kuin pakenevan totuuden takaa-ajo. Tämän ajan nopeat informaatiovirrat ja viestimet liittyvät juuri tähän. Ihmiset myös matkustavat ja hakevat uutta, vain jatkaakseen taas uuteen. Yhä enemmän olen kuitenkin alkanut kiinnostua siitä, mitä löytyy paikalleen pysähdyttäessä. Entäpä, jos kysymisen sijaan keskittyisin kuuntelemaan vastauksia? Pisin matka kulkea voi olla matka omaan sisimpään.

Profeetta Jeremian kirjassa kehotetaan: "Näin sanoo Herra: -- Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan.--" (Jer. 6:16)

Raamatussa puhutaan erityisistä etsikkoajoista, jolloin Jumala puhuttelee ja vetää puoleensa. Emme saa antaa tämän maailman huolien peittää tuota Jumalan joskus varsin hienovaraista kutsua. Vaikka omasta sisimmästä ei löytyisikään valoa, voimme kääntää katseemme ikuiseen valoon, Jeesukseen Kristukseen, Hänessä saamme rauhan, joka kestää tämän maailman pyörteissä.

Pastori Pentti Tepsa

Takavuosien tv-mainoksessa kysyttiin, mitä itse kukin tekisi, jos voittaisi miljoonia lotossa. ”En minä ainakaan näitä hommia jättäis.” kuului hauskin vastaus. Jeesus asetti vastaavan kysymyksen vertauskertomuksessaan talentin saajista (Matt. 25:14-30). Siinä puhutaan tämän ajan mittapuun mukaan miljoonien talletuksista ja niiden käytöstä.

Kertomuksessa isäntä jakaa kolmelle palvelijalleen rahaa talentteina. Talentti tarkoitti tuohon aikaan valtavaa rahamäärää (6000 denaaria), jonka ahkera työmies saattoi ehkä koko elämänsä aikana ansaita. Yksi sai 5 talenttia, toinen 2 ja viimeinen yhden. Vähiten saanut vähättelee annettua summaa ja päättää kätkeä rahan. Kaksi eniten saanutta pisti talletuksen käyttöön ja tuottamaan, mutta vähiten saanut palautti isännälleen rahan ilman tuottoa. Tästä hänta moitittiin ankarasti. Kukapa meistä ei harmistuisi, jos pankki hoitaisi huonosti talletustamme.

Elämämme on lahja Jumalalta ja meidän tehtävämme on laittaa kaikki lahjamme eli talenttimme käyttöön lähimmäistemme parhaaksi ja Jumalan kunniaksi. Jumalan lahjoista suurin on usko Jeesukseen Kristukseen. Siihen ajattelen liittyvän lupauksen Matt. 25:29:  ”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.”  Usko joko kasvaa käytössä tai piilotettuna hiipuu pois.

Tämä niin sanottu "Matteus-vaikutus" tunnetaan nykypsykologiassakin tarkasteltaessa persoonallisuuden kehitystä tai vaikkapa itsetunnon rakentumista: Käyttämätön ja harjoittamaton kyky tukahtuu ja muuttuu arvottomaksi, siitä ei ole iloa kenellekään. Sen sijaan rohkea itsensä likoon laittaminen saa lahjakkuuden puhkeamaan kukkaan, jopa jalostaa sitä. Usein muutkin elämänalueet alkavat kukoistaa. Läheisiltä saatu hyvä palaute tukee kehitystä.

Jeesuksen vertauskertomus oli rahan maailmasta, mutta muuten Herramme ei kehottanut palvomaan omaisuutta, päinvastoin Hän varoittaa mammonan vaaroista. Vertauksessa on kyse hengellisistä lahjoista ja niistä kalleimmasta, uskosta. Hengellisistä lahjoista kyseen ollen juuri usko panee toimeksi. Ilman uskoa ja käyttämättömänä hyvätkin lahjat hiipuvat arvottomiksi. Lottovoittajakin voi tulla rutiköyhäksi ajanoloon, mutta oikein toimiessaan hän voi vaurastuttaa omaa ja lähimmäistensä elämää.

Hiljaisuuden perinteen näkökulmasta ajattelen lahjojen levollisen katselun ja niistä kiittämisen tärkeyttä. Talenttimme ei pakota meitä uupumaan loppumattomassa pinnistelyssä, vaan paremminkin se on kiitollista vastaaottamista ja lahjan näkemistä (Ef. 2:8-10). Elämme armon eli Kristuksen valmiin työn varassa.

Pastori Pentti Tepsa

 
Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." (Joh. 8:7)

Ei poistu kirous kiroamalla,
eivät lopu kivet kivittämällä.
Kiusaajalla aina keinonsa,
syyttäjällä syynsä,
mutta viha ei laannu vihaamalla,
ei tuli tulella. 

Ensimmäisen kiven kipu,
koko murheellinen tarina
hiekkaan kirjoitettuna:
nimi ja aika
tomuna tuulessa. 

Kun ikuisuuden maininki
on pyyhkinyt rantahiekan,
se kuultaa puhtaana aamun auringossa.
Niin Mestari sanoi:
en minäkään sinua tuomitse,
mene, äläkä enää anna pahalle periksi.

Pentti Tepsa

(Runo tulkitsee evankeliumitekstiä Joh. 8:2-11)

Keväisillä hangilla liikkuessa kirkas aurinko tuntuu läpäisevän kaiken. On kuin itsekin jotenkin ohenisi osaksi kirkkauden maisemaa. Jumalan läsnäolossa lepäämisessä on jotakin samaa: se läpäisee kaiken ja suhteuttaa oman olemisen ikuiseen.

Raamatun mukaan Taivaan Isä on lähellä meitä tuhlaajapoikia ja -tyttäriä kutsuen meitä luokseen. Hän ei ole kaukana meistä kenestäkään. Profeetta Jesajan kirjan mukaan Jumala sanoo: "Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: "Tässä olen, tässä olen!" tälle pakanakansalle, joka ei kutsunut avuksi minun nimeäni." (Jes. 65:1)

נִדְרַשְׁתִּי לְלֹוא שָׁאָלוּ נִמְצֵאתִי לְלֹא בִקְשֻׁנִי אָמַרְתִּי הִנֵּנִי הִנֵּנִי אֶל־גֹּוי לֹֽא־קֹרָא בִשְׁמִֽי׃

Hepreankielinen alkuteksti paljastaa puhuttelevia hengellisiä yksityiskohtia, se voitaisiin kääntää myös:

Olen etsinyt niitä, jotka eivät ole pyytäneet minua löytämään. Niille, jotka eivät minua hakeneet, olen sanonut: "Tässä olen, tässä olen!" pakanakansalle, joka ei kutsunut minua nimelläni.

Muualla VT:ssa ja erityisesti juutalaisuudessa ajateltiin, että Jumalan etsiminen (דרש darash) oli hurskaan ihmisen velvollisuus. Nyt Jumala sanookin itse olevansa se, joka etsii kadonneita. Kun muualla VT:ssa ihmisen vastaus Jumalalle oli "tässä olen" הִנֵּנִי hinnenni, sanookin Jumala nyt itse juuri niin. Hinnenni on muodostettu paikkaa, henkilöä tai asiaa osoittavasta partikkelista  niin, että se oikeastaan sisältää kehotuksen katsoa, latinaksi se sanotaan ecce adsum, katso olen läsnä.

Jumala on jo läsnä, mutta olemmeko me itse läsnä edes omassa elämässämme, olemmeko olemassa lähimmäisellemme, annammeko Herran löytää itsemme?

Useimpien tuntemassa Isä meidän rukouksessa on riittävät ohjeet Herran Jeesuksen itsensä opettamina siitä, kuinka sovituksen ristin kautta saamme lähestyä kolmiyhteistä Jumalaa. Niin rukoillessa käy toteen Jesajan kirjaan talletettu Jumalan lupaus: "Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen." (Jes. 65:24)

Pastori Pentti Tepsa