Lähes joka päivä kristillisen julistuksen piirissä elävä kuulee sanottavan: Rakasta lähimmäistäsi. Kehotus tuntuu varsin vaativalta, sillä arkikokemus vaikkapa kaupungin tungoksessa ei välttämättä täytä meitä rakkaudella vierellä poukkoilevia ihmisiä kohtaan. Paremminkin tuntuu lievää ärtymystä monella tapaa häiritseviä ja meluavia ohikulkijoita tarkkaillessa. Toki iloiset tervehdykset aina piristävät. Onko rakastamisen vaatimus silti kohtuuton ja epärealistinen, sillä useimmiten minun on vaikea löytää itsestäni rakkautta?

Kuitenkin Raamatun käskyt ja ohjeet kristitylle on tiivistetty rakkauden kaksoiskäskyyn: ”Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole."” (Mark. 12:29-31)

Jatkuva puhe romanttisesta rakkaudesta on ehkä ladannut koko rakkauden käsitteen länsimaisessa ajattelussa jotenkin pääosin tunteen asiaksi, sitä joko on tai ei ole. Näinhän olemme tottuneet ajattelemaan eroottisesta vetovoimasta, ihastumisesta ja romanttisesta rakkaudesta. Se on tunteita ja tuoksuja. 

Arjen lähimmäisenrakkaus on pääosin muuta kuin tunteen asia. Se on valinta, valinta hyvyyden puolesta. Se on hyvän toivomista ja tekemistä toiselle ihmiselle, ei vain itselle. Se on toisen ajattelemista yhtä arvokkaana ja ainutkertaisena kuin itsekin on. Se voi olla jopa omasta luopumista toisen hyväksi.Tällainen epäitsekäs hyväntahtoisuus ei edellytä saavansa vastapalveluksia, vaikka usein käykin niin, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Hyvällä käytöksellä saa hyvää käytöstä ja arvostusta vastineeksi.

Rakkaudesta me teemme hyvää, mutta hyvän tekeminen ei sinänsä välttämättä ole rakkautta. Emme ole täällä ansaitsemassa armoa tai rakkautta, vaan saamme ottaa sen vastaan Jumalalta. Apostoli Paavali kirjoittaa tästä 1. Kor. 13. luvussa. Raamattu kytkee Jumalan rakkauden kokemisen ja lähimmäisenrakkauden Yhteen Jeesukseen uskomisen kanssa. Silloin kun et itse jaksa etkä osaa rakastaa, anna Jeesuksen rakastaa sinussa. Usko ja rakkaus voi herättää myös vahvoja tunteita, sekin kuuluu asiaan.

Taivaan Isän hoivan ja huolenpidon kokeminen omassa elämässä erityisesti Jeesuksen kautta saa meidät parhaimmillaan levittämään lähimmäisistä huolehtimista ja rakastamista ympäristöömme. Opimme, miten hyvä laitetaan kiertämään. Kun itse olemme saaneet Jeesuksen ristinuhrin tähden anteeksi syntimme, opimme myös itse anteeksi antamista. Joskus on osattava valita anteeksiantaminen, vaikka se tuntuu mahdottomalta. Myöhemmin toki, useimmiten, myös tunteet seuraavat.

Kiinnittyessämme lähimmäisenrakkauteen ja anteeksiantamiseen, me ankkuroidumme Jumalan ja valon maailmaan. Tulemme siunauksista osallisiksi. Jos päätämme pitää kiinni vihasta ja anteeksiantamattomuudesta, vedämme pimeyden todellisuutta kohti itseämme. On tärkeää, että emme torju Jumalan armoa ja valoa. Siinä on lopulta ajallinen ja myös iankaikkinen siunaus.

Pentti Tepsa