Viime päivinä olen ihastellut kevään etenemistä. Paikoin hanget jo sulavat ja aurinko näyttää voimansa. Erityisesti puiden ympärille ilmestyy sulaneita kehiä, pälviä, jotka kasvavat päivä päivältä. Elämä lähtee juurista, jotka alkavat rungon kuljettaman lämmön avulla sulattaa, nostaa maasta vettä sekä ravinteita.

Meillä on tapana kutsua juureviksi sellaisia ihmisiä, jotka ovat tukevasti jalat maassa. He tietävät, mistä olet tulossa ja mihin ovat menossa. Kun kohtaamme uusia ja innostavia asioita, me helposti hullaannumme. Jalat eivät juuri kosketa maata. Kun jalat eivät ole tasaisella maalla, tuppaavat vastoinkäymisetkin kaatamaan kumoon. Juurtuminen on elämäntaitoa. Sitä kutsutaan myös maadoittumiseksi.

Juurtuminen on hötkyilystä ja tempoilusta luopumista, jaloilleen asettumista. Se on opittavissa oleva taito, joka auttaa keskittymään olennaiseen. Usein sitä voi harjoitella  hidastamalla elämäänsä, hengittämällä syvään pallean kautta ja yleensäkin rauhoittumalla. Elämme erittäin stimuloivassa informaatiolaitteiden ympäröimässä todellisuudessa. Älypuhelimet soivat ja piippaavat. TV ja netti pauhaa. Joskus maadoittuminen on vain päätettävä tehdä. Se on kuitenkin enemmän antautumista ja elämän vastaanottamista kuin omaa ryhdistäytymistä.

Usko on sisäisen olemisemme juurtumista. Siksi ei ole samantekevää, millainen usko ja toiveet  sydäntämme hallitsevat. Apostoli Paavali kirjoittaa Kolossalaisille: ”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.” (Kol. 2:6-7)

Kristilliseen uskoon kuuluu Herran Jeesuksen vastaanottaminen ja toisaalta Hänen yhteydessään pysyminen. Hengellisen opetuksen tehtävä on olla tämän Vapahtajaan yhdistävän uskon vahvistamista - armon varassa. Kun armon aurinko lämmittää, alkavat elämän vedet virrata. Olennaisena siihen kuuluu kiitosrukous. Kiitollinen mieli on kuin suudelma otsalle ja kevyt tukan sipaisu, jonka voimme antaa omalle sisäiselle, levottomalle lapselle. Kaikki on armoa, kiitos Herralle.

Pentti Tepsa 

Kemijärven kirkkoherra