Eräässä elokuvassa päähenkilö auttoi lainaamalla rahaa. ”Paljonko annoit?” kysyi toinen. ”En minä tiedä, annoin kaiken.” vastasi päähenkilö. ”Kuinka kaiken voi maksaa takaisin?” kysyi taas toinen. Arvoitukselliset vuorosanat jäivät leijumaan mieleeni pitkään tuon elokuvaillan jälkeen. Siinä oli tiiviisti esitettynä armon salaisuus. Kun Jumala antaa meille Jeesuksen uhrikuoleman tähden syntivelkamme anteeksi, on kaikki sovitettu. Sitä ei voi edes kuvitella maksavansa takaisin, se kuitenkin rohkaisee Jumalan lapsen vapaudessa tekemään hyvää. Antaa hyvän kiertää.

Näin sanoo Herra:
- Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan,
älköön rikas rikkaudellaan.
Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut
ja tietää, mitä minä tahdon.
Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä
ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.
Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra. (Jer. 9: 22-23 )

Nyt tammikuun viimeisenä sunnuntaina teemana on: Jeeus herättää uskon. Uskon ytimessä on ansaitsematon armo. Tarkkaa lukijaa saattaa kiusata sanaparissa esiintyvä kielellinen toisto. Armo viittaa jo itsessään johonkin ansaitsemattomaan. Armoa ei voi koskaan ansaita, ansaittu suosio olisi jo jollakin tapaa maksettu. Armo on aina jotakin sellaista, jota ei ole maksanut eikä koskaan pysty maksamaan takaisin. Se on ansaitsematonta rakkautta. Jeesuksen Kristuksen tunteminen on hänen rakkautensa ja sovitustyönsä tuntemista.

Tammikuun puhuttelevimpia luonnon näkymiä kaamoksen sinisen hetken ohella ovat olleet huurteiset ja tykkylumiset puut. Tunturin kupeessa lumisina hahmoina kyyhöttäviä puita voisi ihailla koko päivänvalon ajan. Puun terveyden kannalta tykkylumi on lopulta kuitenkin vaarallista. Lumen paino voi katkoa oksia ja murtaa vahvankin rungon. Mitä isompi ja vahvempi puu on, sitä enemmän se kerää lumitaakkaa. Tämä muistuttaa meitä siitä, ettei vahvinkaan ihminen ole luotu kantamaan taakkojaan loputtomasti. Jos pitää olla niin voimakas, ettei koskaan kevennä sydäntään, tulee tuosta vahvuudesta kohtuuton taakka, joka lopulta murtaa kantajansa.

Eräänä yönä lähiseudun metsien puut saivat vapautuksensa. Tuisku ravisteli metsät taas paljaiksi. Meille ihmisille ei riitä, että saamme kerran syntimme anteeksi. Asioita kertyy joka päivä pois pantavaksi. Me tarvitsemme Jumalan anteeksiantamusta ja armoa joka päivä. Meidän ei tarvitse olla vahvoja, Herran armo kantaa meitä.

Kemijärven kirkkoherra Pentti Tepsa