Kesän alussa Lappi vapautuu lumesta ja jäästä, vedet virtaavat vapaina. Koululaiset pääsevät kesälomilleen ja iloitsevat vapaudesta. Lapsuudestani muistan kesän alun kohokohtana kotieläinten pääsyn laitumelle. Vasikoille se oli uutta juoksemisen ja olemisen avaruutta, ja myös vanhemmat lehmät innostuivat hölköttelemään peltoja päästä päähän aikaisempien kesien laitumia muistellen ja välissä ammuen.
Kaikki me kaipaamme vapautumista niistä arjen asioista, jotka ovat vähin erin sitoneet meitä. Joskus esimerkiksi työpaineet, taloudelliset taakat tai ihmissuhteet ongelmineen alkavat kahlita ja rajoittaa luonnollista ja avaraa olemista. Tuntuu, että hengityskin vaikeutuu. Elämä tukahtuu.
Muutoksen avain on havahtuminen tuon tilan ymmärtämiseen. Siihen, että kaipaa muutosta, vapautta. Raamatun hepreassa pelastaminen ja vapauttaminen tarkoittaa osin samaa. Inhimillisessä arjessamme on loukkuja, joihin olemme huomaamattamme jääneet. Tarvitaan huoahtamista, syvää avaran ilman hengitystä.
Yksi ansa on anteeksiantamattomuus. Voimme kuvitella, että armottomuus muita kohtaan on voimaa, koska se saattaa antaa lyhytaikaista tyydytystä. Mielensä pahoittamisesta voi tehdä tavan, jolla kasaa kiukkua muita kohtaan. Valitettavasti se saattaa tehdä meistä ikävän oloisia, mutta ei yhtään voimakkaampia. Vihan kantaminen päinvastoin sitoo voimavarojamme. Katkeruus syövyttää enemmän sitä astiaa, jossa sitä säilytetään, kuin sitä, jota varten sitä säilytetään.
Jeesus opettaa armahtamisesta: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. ” (Luuk. 6:36-37) Sen mitä me teemme toisillemme, teemme lopulta itsellemme. Siksi myös mielensä pahoittaminen kannattaa antaa anteeksi, itsekseen hymyillen.
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
Kommentit