Törmäsin mietelauseeseen: Sinä olet riittävän hyvä. Se oli hyvä muistutus siitä, että olen riittävän ahkera, ihan riittävän taitava ja riittävän hyväntahtoinenkin. Työssä uupuneelle on hyvä sanoa, että nyt olet tehnyt tarpeeksi, älä enää raada. Toinen asia on sisimpämme, joka kaipaa Jumalaa ja sovituksen evankeliumia. Saatan olla melko hyväntahtoinen, mutta minulla ei ole rakkautta. Rauhoittuuko sisimpämme tähän toteamukseen, että olet ihan hyvä ihmiseksi? Onko kuitenkin jotakin tehtävissä? Voisiko elämän kallein asia, se aarre, olla jotakin vielä enemmän.

 

Sisällämme ilmeisesti toimii jonkinlaisia laadunvalvonnan antureita, jotka arvioivat tekojamme, olemistamme ja jopa olemustamme. Perin hyödyllinen järjestelmä muuttuu haitalliseksi silloin, kun anturit piippaavat punaiselle jokaisesta epätäydelliseksi koetusta tilanteesta. Kaikella on taustansa, ehkä myös hengellinen pohjansa: syyllisyys ja häpeä. Monenlaista hyvää voimme tehdä ja harrastaa. Persoonallisuuttammekin voimme kehittää, mutta syyttävää omaatuntoa ei mikään oma yritys vaienna. Siihen auttaa vain sovitus ja anteeksianto.

 

Jeesuksen ristinuhrin tähden meillä on sovitus ja anteeksianto. Risti tarkoittaa armoa. Armoon liittyy hoito ja korjaantuminen. Korjaavat kokemukset voivat lähteä liikkeelle armon kokemisesta. Armo ja anteeksiantaminen toteutuvat sekä yksilötasolla että yhteisöllisesti. Parhaimmillaan se palauttaa vikaan menneet järjestelmäasetukset oikeille raiteille, tätä säätöä tarvitsemme toistuvasti. Tässä mielessä armo on lääke, jota me tarvitsemme jatkuvasti. Se on maailmankaikkeuden kallisarvoisinta lääkettä, se on meidän todellinen aarteemme.

 

Joku kuvasi katumusta hyödyttömäksi tunteeksi. Ehkä se onkin sitä silloin, kun se jää vain itsesäälin sekaiseksi pettymyksessä rypemiseksi. Juuri aito katumus kuitenkin avaa tien syvempään armon ja hyväksynnän kokemiseen: evankeliumin uskomisen kautta Kristuksen tuntemiseen. Armon ja hyväksynnän kokemus ovat syyllisyyden ja häpeän vastakohtia. Katumus on oikeastaan sen suremista, mikä meni väärin. On oikein, että tunnemme syyllisyyttä vääristä teoista. On oikein, että omatunto toimii.

 

Liiallinen oman keskeneräisyyden sureminen, saattaa kuitenkin viedä voimia hyödylliseltä kasvulta. Itseensä käpertyminen, kääpiökasvu tai piikikkääksi muuttuminen vaanivat silloin, kun emme löydä apua liian vaativien esikuvien ja odotusten paineessa. Armolla on taipumus auttaa kasvamaan. Siksi se armo on niin hyvä ja kallisarvoinen lääke meille keskeneräisille.

 

Jumalan armo ja rakkaus meitä ihmisiä kohtaan tuli ilmi erityisesti Jeesuksen elämässä, hänen kuolemassaan syntiemme sovitukseksi sekä hänen ylösnousemuksessaan. Yksi armon ulottuvuus on se, että saamme pyytää syntejämme Taivaan Isältä anteeksi vaikka joka päivä. "Joka aamu on armo uus.” Emme saa luulla, että armo olisi vain kerran tarvittava lääke ja loppu tehtäisiin omin voimin. Armoa tarvitsemme ihan jatkuvasti.

 

Jeesus sanoi:”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.” (Matt. 13: 44-46)

 

Jeesukseen uskominen on se aarre, jonka rinnalla kaikki muu kalpenee. Kaikki muu kannattaa todella panna pois, jos se on jotenkin esteenä. Toinen asia on siten se, että ihmiseksi tullut Jumalan Poika kutsuu meitä taivaan kansalaisuuden ohella myös tosi ihmisiksi. Ihmiselämään kuuluu monenlaista tavallista, mutta pelastukseen riittää vain Kristus. Synnin ohella on hyvä luopua nimenomaan omatekoisesta hurskaudesta. Aidon taivaallisen helmen rinnalle ei tarvitse omin teoin hankkia jäljitelmähelyjä, sillä ne ovat arvottomia. Vain tietämätön voi erehtyä ulkonäöltä luulemaan niitä aidoiksi.

 

Inhimillisessä elämässämme me saamme nauttia hyvällä omallatunnolla monista Jumalan lahjoista. Kristityn elämään voi todella kuulua monia iloisia ja kauniita asioita. Omatekoista hurskautta olisi sekin, jos alkaisimme varmuuden vuoksi uskomme tähden luopumaan maallisen elämän asioista. Kaikesta maallisesta luopuva usko saa helposti ikävän ja surullisen leiman ja uuvuttaa sisäisesti. Kristitty jättää kuitenkin ”iloissaan” pois sen, mikä olisi esteeksi Jeesukseen uskomiselle ja Hänen seuraamiselleen.

 

Armon ja anteeksiannon evankeliumissa avautuu meille Taivasten valtakunta. Se alkaa jo täällä ajassa ja jatkuu täydellisenä iankaikkisuudessa. Elämämme kallein asia on uskoa Herraan Jeesukseen ja oppia Hänen kauttaan tuntemaan Taivaallinen Isämme, joka kutsuu meidät iankaikkiseen kotiin.

 

Kirkkoherra Pentti Tepsa