Talvisodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Sota kesti 105 päivää. Neuvostoliitto oli yllättävästi hyökännyt maahamme valtavalla materiaalisella ja sotilaallisella ylivoimalla. Pikkuinen Suomi sai paljon sympatiaa ja kunnioitusta strategisesti tärkeistä voitoista jäätävän kylmissä, lumisissa metsissä. Ympäri maailmaa puhuttiin talvisodan ihmeestä. Maamme kävi kuitenkin selviytymisensä äärirajoilla ennen kuin saatiin rauha.

Äitini meni syksyllä 1939 rippikouluun. Pelkosenniemen kirkossa pappi sanoi, että sellaisen, joka ei ole täällä joulukirkossa, on turha haaveilla ripille pääsystä. Joulukuussa vihollinen oli niin lähellä kirkkoa, että Puna-armeijan luodit rapisivat kirkon seiniin. Äitini oli evakossa Kittilässä, mutta kuuliaisena rippikoululaisena kävi toki joulukirkot siellä. Oma rippikoulu ei silti ehkä ollut murheista suurin. Pelkosenniemellä ja Kemijärven Mäntyvaarassa käytiin Pohjois-Suomen ja ehkä koko maankin kannalta ratkaisevat taistelut. Niissä hyökkäävä vihollinen torjuttiin ja sen eloonjääneet joukot pakenivat. 

Pelkosenniemellä ja Kemijärvellä Neuvostoliiton hyökkäävällä armeijalla oli miehistöylivoima, materiaalinen ylivoima ja tekninen ylivoima. Joulukuussa 1939 olisi ilman muuta tapahtunut läpimurto täällä ja Puna-armeijan joukot olisivat diktaattori Stalinille antamansa lupauksen mukaan tervehtineet ruotsalaisia Torniojoella ja edenneet nopeasti Ouluun. 

Odottamattomia ihmeitä kuitenkin tapahtui. Esimerkiksi Pelkosenniemen puolustajat saivat avukseen poikkeuksellisen sääilmiön. Muutamassa tunnissa ilma kylmeni yli 20 astetta. Tiukassa taistelussa surmansa saanut kuljettaja hyökkäävän vihollisjoukon komentajan autossa antoi auton pitkällä piippauksella ilmeisesti tahattoman perääntymiskäskyn, ja hyökkääjä luovutti. Mäntyvaarassa suomalaiset joukot leiriytyivät virheellisen lähettisanoman vuoksi juuri oikeaan puolustusasemaan. Se ehkä ratkaisi taistelun vihollisen murskatappioksi, vaikka henkensä edestä piti suomalaisten silti taistella. Mäntyvaarassa voi taistelun muistoihin tutustua yhä tänään. Pelkosenniemelläkin on muistomerkki torjuntataisteluiden muistoksi. Siinä lukee: Tässä auttoi Herra.

Kevättalvella 1940 äitini jatkoi rippikoulua Pelkosenniemen kirkolla, jonne piti Kairalan kylästä kulkea osin sotatantereiden ohi. Hangessa lojui suuret määrät sotarumua, kai vainajiakin. Silmiin osui pystyyn jäätynyt hevonen. Maisema näytti lopunajalliselta. Äiti muisti oman äitinsä kertoneen, että rippikouluaika oli hänen elämänsä onnellisinta aikaa. Hän kertoi miettineensä: Jos tämä on onnellisinta, niin millaistahan se loppuelämä on? Ripille hän pääsi ja seuraavina kuutena vuosikymmenenä ehti nähdä muunkinlaista historiaa.

Sodassa Jumala varmaan suree kaikkien ihmisten puolesta. Syyttänsä sotaan joutuneet suomalaiset rukoilivat paljon, jopa radiossa rukoiltiin tasavallan presidentin ja hänen rouvansa johdolla. Merkillinen ja odottamaton ihme tapahtuikin: Suomi selvisi, vaikka puolustustaistelujen uhri olikin raskas. Sankarivainajien hautakummut todistavat siitä vielä tänään. Uhri ei kuitenkaan ollut turha, sillä saimme pitää vapautemme, itsenäisyytemme, kulttuurimme ja uskomme. Valloitetuksi tuleminen olisi merkinnyt kansanmurhaa. Suomi todella taisteli elämästä ja kuolemasta.

Saamme olla kiitollisia isänmaasta ja sen puolustajista. Raamatussa Jumalan mies Samuel pystytti tässä tarkoituksessa kansalleen muistokiven: ”Tämän jälkeen Samuel otti kiven ja asetti sen Mispan ja Senin välille. Hän antoi kivelle nimen Eben-Eser, Avunkivi, sanoen: "Tähän asti Herra on auttanut meitä.” ( 1. Sam. 7:14)

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra