lauantai, 24. kesäkuu 2017

Hän säät ja ilmat säätää

IMG_2708.jpg

”Hän säät ja ilmat säätää.” Näin alkaa virsi 462. Koettu juhannussää ei ehkä aina vastaa meidän odotuksiamme, mutta aina keskikesän korkea juhla on sykähdyttävä. Eräänä juhannuksena aurinko pistäytyi vain lyhyen aikaa näkösällä, ja suurimman osan ajasta sataa tihuutti. Pientä jännitystä sentään herätti ukkosen jyrähtely ja rämähtely. Salamatkin leiskahtelivat ihan lähellä. Pelkäätkö muuten ukonilmaa?
 

Itse olen oppinut kunnioittamaan luonnonvoimia. Ukkosmyrskykin on joissakin olosuhteissa varsin vaarallinen. Muistan hyvin, kun lapsuudenkotini pihapiiriin iski salama. Se surmasi yhden lehmän ja kaatoi maahan kaikki muut laitumella olleet. Järveen tiensä etsinyt salama repi jäljet pihapuuhun ja paimenlankojen tolppiin usean sadan metrin matkalle. Ihminen on suurten luonnonvoimien edessä lopultakin yhtä avuton kuin muutkin luontokappaleet.
 

Jesajan kirjaa lukiessa huomaa myös Vanhan liiton profeetan tulleen samaan johtopäätökseen. Ihmiset ovat heikkoja kuin sääsket silloin, kun luomakunnan suuret elementit järkkyvät. Silti kaiken tuhonkin keskellä Jumala lupaa Jesajan kirjassa, että Hänen apunsa on lähellä:”— Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei kukistu.” (Jes. 51:5-6)"
 

Usein ennen juhannusta olen ollut  ihastelemassa keskiyön aurinkoa eräretkellä Koilliskairassa: Yöllä kuljin Sotavaaranojan uomaa seuraillen. Sen jyrkkiä ja korkeita rantatörmiä oli kevyt kulkea. Rannan pajukot ja pienet polut vievät helposti umpikujiin ja tulvasaarekkeisiin. Siksi oli tärkeää "nostaa silmät taivasta kohden" ja pyrkiä hiukan korkeampaan maastoon, josta reitin näkee paremmin. Kaukana haipuva nuotiopaikan savu tuntui etäiseltä unelta, kun katseli reittiänsä korkealta vaaralta.
 

Vietämme juhannusta puoli vuotta ennen joulua. Kesän pisimmästä päivästä on kuusi kuukautta lyhimpään, valosta kuljemme kohti pimeää. Johannes Kastaja julisti, että messiaan eli Kristuksen oli määrä ilmestyä. Jesajan mukaan messias tulisi kansalle, joka vaelsi pimeydessä. Juhannus opettaa meitä nauttimaan kesästä luottavaisin mielin. Meidän ei tarvitse murehtia vielä syksyn pimeyttä, oma loisteensa löytyy sieltäkin. Synkkien aikojen ja koettelemustenkin on tultava, mutta Jeesus Kristus on siellä kanssamme. Hän on valo sydänyön kulkijalle.

Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra

sunnuntai, 18. kesäkuu 2017

Usko Jeesukseen on elämämme todellinen aarre.

IMG_2719.jpg

 

Törmäsin mietelauseeseen: Sinä olet riittävän hyvä. Se oli hyvä muistutus siitä, että olen riittävän ahkera, ihan riittävän taitava ja riittävän hyväntahtoinenkin. Työssä uupuneelle on hyvä sanoa, että nyt olet tehnyt tarpeeksi, älä enää raada. Toinen asia on sisimpämme, joka kaipaa Jumalaa ja sovituksen evankeliumia. Saatan olla melko hyväntahtoinen, mutta minulla ei ole rakkautta. Rauhoittuuko sisimpämme tähän toteamukseen, että olet ihan hyvä ihmiseksi? Onko kuitenkin jotakin tehtävissä? Voisiko elämän kallein asia, se aarre, olla jotakin vielä enemmän.

 

Sisällämme ilmeisesti toimii jonkinlaisia laadunvalvonnan antureita, jotka arvioivat tekojamme, olemistamme ja jopa olemustamme. Perin hyödyllinen järjestelmä muuttuu haitalliseksi silloin, kun anturit piippaavat punaiselle jokaisesta epätäydelliseksi koetusta tilanteesta. Kaikella on taustansa, ehkä myös hengellinen pohjansa: syyllisyys ja häpeä. Monenlaista hyvää voimme tehdä ja harrastaa. Persoonallisuuttammekin voimme kehittää, mutta syyttävää omaatuntoa ei mikään oma yritys vaienna. Siihen auttaa vain sovitus ja anteeksianto.

 

Jeesuksen ristinuhrin tähden meillä on sovitus ja anteeksianto. Risti tarkoittaa armoa. Armoon liittyy hoito ja korjaantuminen. Korjaavat kokemukset voivat lähteä liikkeelle armon kokemisesta. Armo ja anteeksiantaminen toteutuvat sekä yksilötasolla että yhteisöllisesti. Parhaimmillaan se palauttaa vikaan menneet järjestelmäasetukset oikeille raiteille, tätä säätöä tarvitsemme toistuvasti. Tässä mielessä armo on lääke, jota me tarvitsemme jatkuvasti. Se on maailmankaikkeuden kallisarvoisinta lääkettä, se on meidän todellinen aarteemme.

 

Joku kuvasi katumusta hyödyttömäksi tunteeksi. Ehkä se onkin sitä silloin, kun se jää vain itsesäälin sekaiseksi pettymyksessä rypemiseksi. Juuri aito katumus kuitenkin avaa tien syvempään armon ja hyväksynnän kokemiseen: evankeliumin uskomisen kautta Kristuksen tuntemiseen. Armon ja hyväksynnän kokemus ovat syyllisyyden ja häpeän vastakohtia. Katumus on oikeastaan sen suremista, mikä meni väärin. On oikein, että tunnemme syyllisyyttä vääristä teoista. On oikein, että omatunto toimii.

 

Liiallinen oman keskeneräisyyden sureminen, saattaa kuitenkin viedä voimia hyödylliseltä kasvulta. Itseensä käpertyminen, kääpiökasvu tai piikikkääksi muuttuminen vaanivat silloin, kun emme löydä apua liian vaativien esikuvien ja odotusten paineessa. Armolla on taipumus auttaa kasvamaan. Siksi se armo on niin hyvä ja kallisarvoinen lääke meille keskeneräisille.

 

Jumalan armo ja rakkaus meitä ihmisiä kohtaan tuli ilmi erityisesti Jeesuksen elämässä, hänen kuolemassaan syntiemme sovitukseksi sekä hänen ylösnousemuksessaan. Yksi armon ulottuvuus on se, että saamme pyytää syntejämme Taivaan Isältä anteeksi vaikka joka päivä. "Joka aamu on armo uus.” Emme saa luulla, että armo olisi vain kerran tarvittava lääke ja loppu tehtäisiin omin voimin. Armoa tarvitsemme ihan jatkuvasti.

 

Jeesus sanoi:”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.” (Matt. 13: 44-46)

 

Jeesukseen uskominen on se aarre, jonka rinnalla kaikki muu kalpenee. Kaikki muu kannattaa todella panna pois, jos se on jotenkin esteenä. Toinen asia on siten se, että ihmiseksi tullut Jumalan Poika kutsuu meitä taivaan kansalaisuuden ohella myös tosi ihmisiksi. Ihmiselämään kuuluu monenlaista tavallista, mutta pelastukseen riittää vain Kristus. Synnin ohella on hyvä luopua nimenomaan omatekoisesta hurskaudesta. Aidon taivaallisen helmen rinnalle ei tarvitse omin teoin hankkia jäljitelmähelyjä, sillä ne ovat arvottomia. Vain tietämätön voi erehtyä ulkonäöltä luulemaan niitä aidoiksi.

 

Inhimillisessä elämässämme me saamme nauttia hyvällä omallatunnolla monista Jumalan lahjoista. Kristityn elämään voi todella kuulua monia iloisia ja kauniita asioita. Omatekoista hurskautta olisi sekin, jos alkaisimme varmuuden vuoksi uskomme tähden luopumaan maallisen elämän asioista. Kaikesta maallisesta luopuva usko saa helposti ikävän ja surullisen leiman ja uuvuttaa sisäisesti. Kristitty jättää kuitenkin ”iloissaan” pois sen, mikä olisi esteeksi Jeesukseen uskomiselle ja Hänen seuraamiselleen.

 

Armon ja anteeksiannon evankeliumissa avautuu meille Taivasten valtakunta. Se alkaa jo täällä ajassa ja jatkuu täydellisenä iankaikkisuudessa. Elämämme kallein asia on uskoa Herraan Jeesukseen ja oppia Hänen kauttaan tuntemaan Taivaallinen Isämme, joka kutsuu meidät iankaikkiseen kotiin.

 

Kirkkoherra Pentti Tepsa

sunnuntai, 5. maaliskuu 2017

Kyllä elämä on kamppailua kaiken maailman kiusauksissa, mutta Jeesus kiusausten voittaja on turvanamme koettelemuksissa.

IMG_2233.jpg

 

Emme kertaa evankeliumin kuvausta Jeesuksen kiusauksista vain tietääksemme jotakin Herramme julkisen toiminnan alkuvaiheen koettelemuksista. Nämä tapahtumat kerrottiin meille Hänen seuraajilleen aivan tiettyä tarkoitusta varten: ne ovat meille rohkaisuksi ja opiksi. Lisäksi ne paljastavat, kuka Jeesus on. Hän on Kristus eli messias, meidän Vapahtajamme.

 

Jeesuksen julkisen toiminnan alussa, Jordanin kasteen jälkeen Henki vei Jeesuksen autiomaahan paholaisen koeteltavaksi. Matteuksen kerronnassa tämä tapahtuu sen jälkeen, kun Johannes oli kastanut Jeesuksen Jordanin virrassa. Henki laskeutui Jeesuksen päälle. Siis vaikka kaste oli epäilemättä huippuhetki Herramme julkisen toiminnan alussa, se ei merkinnyt sitä, että työ olisi muuttunut kertaheitolla vaivattoman voitokkaaksi. Vahva tietoisuus Jumalan tahdosta tai Hengen johdatuksesta ei näet silti lupaa epäilyksistä tai kiusauksista vapaata olotilaa. Meitä kiusaavat omat tarpeemme ja luulotellut tarpeemme, tämän maailman houkutukset ja vieläpä sielunvihollinen itse.

 

Meillä on elämämme aikana monestikin tapana rukoilla ja pyytää Jumalalta, että Hän tekisi meistä jotakin suurta, viisasta ja hyvää. Kun taivaallinen Isämme sitten alkaa työnsä, me hätkähdämme; eihän sen näin pitänyt mennä. Luojamme vie meidät vaikeuksiin, jotta me kasvaisimme Hänen lapsinaan - että Jumalan suuri suunnitelma toteutuisi. Isä meidän rukouksessa rukoilemme Jeesuksen opettamin sanoin: Tapahtukoon sinun tahtosi.

 

Lukioaikana ystäväni sairastui vakavasti. Pitempään sairastettuaan lahjakas nuorimies kertoi, että oli aikoinaan rukoillut, että Jumala saisi tehdä hänen elämällään, mitä haluaa. ”Mikä lörppö sitä onkaan?” sanoi hän naurahtaen. Hän kertoi ajatelleensa, että Jumala tekee jotakin suurta, mutta tämän sairauden kautta tapahtuvaa hän ei ollut odottanut. Kun seurakuntanuorten parissa rukoiltiin hänen parantumisensa puolesta, kävi silti todella ilmi, että Herra oli koskettanut monia ikätovereita hänen kauttaan. Sairauden vetäytymisen ja  parin vuoden terveen jakson jälkeen hänet kutsuttiin taivaan kotiin, mutta hänen elämänsä vaikutus ei lakannut. Olen ehkä itsekin siitä todisteena.

 

Evankeliumin mukaan Jeesuksen kastetta seurasi vaivalloinen 40 päivän koetusten jakso autiomaassa. Miksi näin? Olisihan voinut olettaa, että poikavuosien viisas, temppelin rabbejakin osaamisellaan häikäissyt Jeesus Nasaretilainen olisi ollut valmis tehtäväänsä jo heti kasteen jälkeen. Ei, Jumalan koulussa tarvitaan juuri tätä kasvua alaspäin. Suuri tehtävä vaati vielä suurempaa nöyrtymistä.

 

Herramme kokemuksille autiomaassa löytyy selvä yhteys VT:ssä kerrottuun Israelin kansan erämaavaellukseen: Punaisen meren ylitettyään tai ”läpäistyään" Israelin kansa vaelsi autiomaassa 40 vuotta. Israel ei kestänyt uskollisena autiomaavuosien koettelemuksissa, vaan Jumala joutui monin tavoin ojentamaan kansaansa. Jeesus Kristus taas kesti ja voitti kohtaamansa kiusaukset. 

 

Karut autiomaat olivat myös VT:n profeettojen kutsumuksen etsimisen, kasvun ja vahvistumisen paikkoja, esimerkiksi profeetta Elia kohtasi Jumalan yksin erämaassa. Jotakin autiomaassa vietetyn ajan merkityksestä kertoo se, että Matteuksen mukaan Herran Jeesuksen palattua erämaasta hän sai taas suuren maineen Galileassa, kutsui ensimmäiset oppilaansa ja ennen kaikkea piti yhden voimallisimmista puheistaan, Vuorisaarnan. 

 

Sen saat mistä luovut. Yksinäisyyteen ja autiomaan armoille paenneena Nasaretin mies luopui Jordanilla saavuttamastaan kuuluisuudesta, hän ei jäänyt varjelemaan mahdollisesti saavuttamaansa asemaa rabbina, vaan pakeni ihmisiltä ja kuuluisuudeltaan. Se, mistä Hän oli luopunut, tulikin takaisin moninverroin.

 

Miten Herramme ottaa vastaan ja selviytyy paholaisen asettamista ansoista? Ensimäinen piirre on varmaan se, että Hän vastaa Raamatun sanalla. Tarkkaan ottaen kolmesti 5. Mooseksen kirjan sitaatilla. On kuin osoituksena lakihurskauden vaalijoille, että Herramme pitää lain teoriassa ja käytännössä. Tässä oli siis virheetön ja synnitön Jumalan lähettämä messias, Kristus Vapahtaja. 

 

"On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’” (Matt. 4:4) Kuului Herramme vastaus nälän keskellä houkutuksiaan tarjoavalle paholaiselle. Se muistuttaa meitä siitä, että aivan joka tilanteessa eivät omat tarpeemme ole tärkeimpiä. Joskus on niinkin, että edes syötyään ei ole kylläinen, koska sielu janoaa jotakin hengellistä, mitä mikään materiaalinen ei voi tyydyttää.

 

Sielunvihollisen toinen juoni onkin tavallaan edellisen vastakohta: Omatekoisena hurskauden eli hurskastelun muotona voidaan pitää kehotusta heittäytyä alas laaksoon temppelialueella (huom. suomennoksessa temppelin harja). Sanansa mukaan Jumala on luvannut suojella, ja nyt voisi siis koetella Jumalaa. Herramme vastaa: ”On myös kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'" (Matt. 4:7) Me saamme kyllä luottaa ja turvautua Jumalaan, mutta järjenvastainen ja ylihurskas Jumalan koetukselle laittaminen ei ole Raamatun mukaista.

 

Kolmas ja viimeinen kiusaus autiomaassa liittyy valtaan. Paholainen lupaa mahtavien valtakuntien loiston Herrallemme, jos Hän palvoen kumartaisi paholaista. Jeesuksen vastaus on selvä: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’" (Matt. 4:10) Raamatullisen uskon ydin on juuri siinä, että kymmenestä käskystä ensimmäinen säilyy terävänä mielessämme. On lopultakin hyödytöntä ja petollista antautua palvomaan ketään tai mitään muuta kuin oikeaa Jumalaa, vaikka lyhyellä tähtäimellä raha, valta tai muu maallinen saattaisikin näyttää hyödylliseltä.

 

Kainin ja Abelin kohtalokkaassa veljessurman historiassa kuvataan hyvin Kainin sisimmässä käynnissä olevaa taistelua. Herra kysyy Kainilta tämän sydämen tilasta ja vihan juurista: ”Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.” (1. Moos. 4:6-7)

 

UT:n mukaan Ihminen ei jää yksin tässä taistelussa syntiä ja kiusauksia vastaan, sillä sen avuksi ilmestyy itse Kristus, joka autiomaassakin kilvoitellen voitti hiusaukset. Saamme sanoa: Tule Kristus minun sydämeeni, tuo rauha taisteluun. Niin ihmissydämeen puhkeaa elämän lähde. Itse uskossa Kristus on läsnä. Siksi on tärkeää, että turvaudumme armolliseen vapahtajaan rukoillen ja uskoen. Esimerkiksi messussa myös ehtoollisen sakramentin nauttien, siinä Herramme vastaan ottaen.

 

Me olemme itse asiassa langenneita, moniin kiusauksiin sortuneita, emmekä pärjää ilman veren evankeliumia. Sanomaa siitä, että Jeesus Kristus sovitti ristillä kaikki syntimme ja tarjoaa meille anteeksiantoa. Kun ei itse jaksa, on parasta liittyä voittajaan. Jeesus voitti synnin ja kuoleman vallan. Kristuksessa vaeltaessamme saamme uskoa todeksi sen, että meille on jo valmistettu ulospääsy kiusauksista:  ”Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” (1. Kor. 10:13 ) Mikä tärkeintä -saamme elää armon varassa päivästä päivään.

 

”Koska meillä on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4: 14-16)

 

 

Pentti Tepsa

sunnuntai, 26. helmikuu 2017

Tässä kiireessä olemme kuin alamäessä ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän. Pysähtyminen on usein muutoksen avain.

image.jpg

Laskiaisena laskeudumme paastonaikaan, joka on katumusta ja mielenmuutosta varten. Elämänmenomme on usein kuin olisimme laskemassa mäkeä tunturin rinteessä. Niin kauan kuin alamäkeä riittää, tuntuu vauhti vain kiihtyvän. Valitettavasti läheskään kaikissa asioissa vauhti ei korjaa virheitä, vaan elämä saattaa luiskahtaa hyvinkin vaaralliseen kiitoon. On opittava jarruttamaan. Pysähtyminen  on terveellinen mahdollisuus muutokseen.

"Minä olen kuunnellut heitä tarkoin -- eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan, ei ajattele: "Mitä minä olenkaan tehnyt!" Jokainen juoksee kiireesti omaa tietään niin kuin taistelutantereella kiitävä ratsu. Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on. Mutta minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt." (Jer. 8:6-7)

Vauhti tuo jännitystä elämään ja se pitää ajatukset jossakin muualla, huolet eivät nouse pintaan. Tässä piilee kuitenkin se vaara, että pidämme itsemme jatkuvasti niin kiireisinä, että emme vain ehtisi miettiä ja muistella elämämme suuntaa ja valintoja. Syyllisyys ja häpeä saattavat tuntua liian vaikeilta kohdata, mutta anteeksianto ja eheytyminen edellyttävät juuri tuota kohtaamista.

Pysähtyminen ja rukoukseen hiljentyminen voi olla avain muutokseen. Pienikin hidastaminen vaikuttaa. Ehkä minun ei tarvitsekaan ihan kaikkeen ehtiä. Koko ajan ei tarvitse olla aktiivinen ja hyödyllinen, joskus parhaat asiat löytyvätkin hiljaisuudesta ja levosta. Paastonaikana luovumme jostakin, että voisimme taas löytää jotakin Jumalan tärkeistä lahjoista. Tärkeintä on, että saamme tulla ristin juurelle, sovituksen todellisuuteen.


Pentti Tepsa
Kirkkoherra

keskiviikko, 1. helmikuu 2017

Kynttilänpäivä muistuttaa Kristuksen valosta: Sana tuli tuli luoksemme ja asui meidän keskellämme.

IMG_2149.jpg

Raamattuun syventyvälle lukijalle on "tuttua joutua sanan alle" eli alkaa kuunnella luetun tekstin puhuttelua. Kristityn elämässä sanotaan Raamatun sanan tulevan lihaksi. Erityisesti Jumalan Sana tuli kuitenkin lihaksi Jeesuksessa, kun hän tuli ihmiseksi keskellemme. Hänestä Johanneksen evankeliumi käyttää termiä sana eli kreikaksi logos, joka sisältää hyvin paljon vertauskuvallisuutta ja syvällistä raamatullisuutta.

”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14) "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme", viittaa alkutekstissä Israelin kansan erämaavaelluksen aikaiseen pyhäkkötelttaan (2. Moos. 30:34). Kreikankielinen ilmaisu tällä kohtaa voitaisiin ymmärtää myös teltan pystyttämisenä. Jeesuksessa Kristuksessa keskellemme siis tuli Jumalan läsnäolon kirkkaus aivan kuin muinainen pyhäkköteltta. Myöhemmin Jerusalemin temppeli oli Israelin kansan keskellä Jumalan kirkkauden läsnäolon merkkinä. Tämä on valtavan rohkaiseva mielikuva oman elämämme erämaavaelluksen aikana. Mukana on teltta, johon voi päästä suojaan ja lämpöön.

Mooseksen kautta oli tullut laki, mutta messiaan eli Kristuksen tehtävä oli tuoda armo ja totuus. Meillä ihmisillä on taipumus suhtautua käskyihin joko liian lepsusti tai sitten armottomasti. Lepsuilu voi muodostua käskyjen näennäisen täyttämisen taiteeksi ja loputtomaksi porsaanreikien etsiskelyksi. Näin alkuperäinen tarkoitus jää hämärän peittoon. Totuus on terävöittävää valoa, joka piirtää tarkasti esiin sen, mitä Jumala meistä tahtoo ja millaista tekoa me oikeasti olemme. Ihminen ei kuitenkaan kestä totuutta ilman armoa.

Jeesus tarjoaa armoa meille jokaiselle. Voimme pyytää totuudellisuutta nähdä syntimme ja pyytää niitä katuen Jeesuksen ristinkuoleman tähden anteeksi. Saamme myös uskoa ne anteeksi. Vapahtajan läsnäolo on armon ylitsevuotavaa runsautta, joka täyttää sydämemme anteeksiantamuksella ja rakkaudella. Suurinta on se, että tällä korpivaelluksella luoksemme saapuu kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki kuin suojaavana telttana.
           
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra​