sunnuntai, 5. maaliskuu 2017

Kyllä elämä on kamppailua kaiken maailman kiusauksissa, mutta Jeesus kiusausten voittaja on turvanamme koettelemuksissa.

IMG_2233.jpg

 

Emme kertaa evankeliumin kuvausta Jeesuksen kiusauksista vain tietääksemme jotakin Herramme julkisen toiminnan alkuvaiheen koettelemuksista. Nämä tapahtumat kerrottiin meille Hänen seuraajilleen aivan tiettyä tarkoitusta varten: ne ovat meille rohkaisuksi ja opiksi. Lisäksi ne paljastavat, kuka Jeesus on. Hän on Kristus eli messias, meidän Vapahtajamme.

 

Jeesuksen julkisen toiminnan alussa, Jordanin kasteen jälkeen Henki vei Jeesuksen autiomaahan paholaisen koeteltavaksi. Matteuksen kerronnassa tämä tapahtuu sen jälkeen, kun Johannes oli kastanut Jeesuksen Jordanin virrassa. Henki laskeutui Jeesuksen päälle. Siis vaikka kaste oli epäilemättä huippuhetki Herramme julkisen toiminnan alussa, se ei merkinnyt sitä, että työ olisi muuttunut kertaheitolla vaivattoman voitokkaaksi. Vahva tietoisuus Jumalan tahdosta tai Hengen johdatuksesta ei näet silti lupaa epäilyksistä tai kiusauksista vapaata olotilaa. Meitä kiusaavat omat tarpeemme ja luulotellut tarpeemme, tämän maailman houkutukset ja vieläpä sielunvihollinen itse.

 

Meillä on elämämme aikana monestikin tapana rukoilla ja pyytää Jumalalta, että Hän tekisi meistä jotakin suurta, viisasta ja hyvää. Kun taivaallinen Isämme sitten alkaa työnsä, me hätkähdämme; eihän sen näin pitänyt mennä. Luojamme vie meidät vaikeuksiin, jotta me kasvaisimme Hänen lapsinaan - että Jumalan suuri suunnitelma toteutuisi. Isä meidän rukouksessa rukoilemme Jeesuksen opettamin sanoin: Tapahtukoon sinun tahtosi.

 

Lukioaikana ystäväni sairastui vakavasti. Pitempään sairastettuaan lahjakas nuorimies kertoi, että oli aikoinaan rukoillut, että Jumala saisi tehdä hänen elämällään, mitä haluaa. ”Mikä lörppö sitä onkaan?” sanoi hän naurahtaen. Hän kertoi ajatelleensa, että Jumala tekee jotakin suurta, mutta tämän sairauden kautta tapahtuvaa hän ei ollut odottanut. Kun seurakuntanuorten parissa rukoiltiin hänen parantumisensa puolesta, kävi silti todella ilmi, että Herra oli koskettanut monia ikätovereita hänen kauttaan. Sairauden vetäytymisen ja  parin vuoden terveen jakson jälkeen hänet kutsuttiin taivaan kotiin, mutta hänen elämänsä vaikutus ei lakannut. Olen ehkä itsekin siitä todisteena.

 

Evankeliumin mukaan Jeesuksen kastetta seurasi vaivalloinen 40 päivän koetusten jakso autiomaassa. Miksi näin? Olisihan voinut olettaa, että poikavuosien viisas, temppelin rabbejakin osaamisellaan häikäissyt Jeesus Nasaretilainen olisi ollut valmis tehtäväänsä jo heti kasteen jälkeen. Ei, Jumalan koulussa tarvitaan juuri tätä kasvua alaspäin. Suuri tehtävä vaati vielä suurempaa nöyrtymistä.

 

Herramme kokemuksille autiomaassa löytyy selvä yhteys VT:ssä kerrottuun Israelin kansan erämaavaellukseen: Punaisen meren ylitettyään tai ”läpäistyään" Israelin kansa vaelsi autiomaassa 40 vuotta. Israel ei kestänyt uskollisena autiomaavuosien koettelemuksissa, vaan Jumala joutui monin tavoin ojentamaan kansaansa. Jeesus Kristus taas kesti ja voitti kohtaamansa kiusaukset. 

 

Karut autiomaat olivat myös VT:n profeettojen kutsumuksen etsimisen, kasvun ja vahvistumisen paikkoja, esimerkiksi profeetta Elia kohtasi Jumalan yksin erämaassa. Jotakin autiomaassa vietetyn ajan merkityksestä kertoo se, että Matteuksen mukaan Herran Jeesuksen palattua erämaasta hän sai taas suuren maineen Galileassa, kutsui ensimmäiset oppilaansa ja ennen kaikkea piti yhden voimallisimmista puheistaan, Vuorisaarnan. 

 

Sen saat mistä luovut. Yksinäisyyteen ja autiomaan armoille paenneena Nasaretin mies luopui Jordanilla saavuttamastaan kuuluisuudesta, hän ei jäänyt varjelemaan mahdollisesti saavuttamaansa asemaa rabbina, vaan pakeni ihmisiltä ja kuuluisuudeltaan. Se, mistä Hän oli luopunut, tulikin takaisin moninverroin.

 

Miten Herramme ottaa vastaan ja selviytyy paholaisen asettamista ansoista? Ensimäinen piirre on varmaan se, että Hän vastaa Raamatun sanalla. Tarkkaan ottaen kolmesti 5. Mooseksen kirjan sitaatilla. On kuin osoituksena lakihurskauden vaalijoille, että Herramme pitää lain teoriassa ja käytännössä. Tässä oli siis virheetön ja synnitön Jumalan lähettämä messias, Kristus Vapahtaja. 

 

"On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’” (Matt. 4:4) Kuului Herramme vastaus nälän keskellä houkutuksiaan tarjoavalle paholaiselle. Se muistuttaa meitä siitä, että aivan joka tilanteessa eivät omat tarpeemme ole tärkeimpiä. Joskus on niinkin, että edes syötyään ei ole kylläinen, koska sielu janoaa jotakin hengellistä, mitä mikään materiaalinen ei voi tyydyttää.

 

Sielunvihollisen toinen juoni onkin tavallaan edellisen vastakohta: Omatekoisena hurskauden eli hurskastelun muotona voidaan pitää kehotusta heittäytyä alas laaksoon temppelialueella (huom. suomennoksessa temppelin harja). Sanansa mukaan Jumala on luvannut suojella, ja nyt voisi siis koetella Jumalaa. Herramme vastaa: ”On myös kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'" (Matt. 4:7) Me saamme kyllä luottaa ja turvautua Jumalaan, mutta järjenvastainen ja ylihurskas Jumalan koetukselle laittaminen ei ole Raamatun mukaista.

 

Kolmas ja viimeinen kiusaus autiomaassa liittyy valtaan. Paholainen lupaa mahtavien valtakuntien loiston Herrallemme, jos Hän palvoen kumartaisi paholaista. Jeesuksen vastaus on selvä: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’" (Matt. 4:10) Raamatullisen uskon ydin on juuri siinä, että kymmenestä käskystä ensimmäinen säilyy terävänä mielessämme. On lopultakin hyödytöntä ja petollista antautua palvomaan ketään tai mitään muuta kuin oikeaa Jumalaa, vaikka lyhyellä tähtäimellä raha, valta tai muu maallinen saattaisikin näyttää hyödylliseltä.

 

Kainin ja Abelin kohtalokkaassa veljessurman historiassa kuvataan hyvin Kainin sisimmässä käynnissä olevaa taistelua. Herra kysyy Kainilta tämän sydämen tilasta ja vihan juurista: ”Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.” (1. Moos. 4:6-7)

 

UT:n mukaan Ihminen ei jää yksin tässä taistelussa syntiä ja kiusauksia vastaan, sillä sen avuksi ilmestyy itse Kristus, joka autiomaassakin kilvoitellen voitti hiusaukset. Saamme sanoa: Tule Kristus minun sydämeeni, tuo rauha taisteluun. Niin ihmissydämeen puhkeaa elämän lähde. Itse uskossa Kristus on läsnä. Siksi on tärkeää, että turvaudumme armolliseen vapahtajaan rukoillen ja uskoen. Esimerkiksi messussa myös ehtoollisen sakramentin nauttien, siinä Herramme vastaan ottaen.

 

Me olemme itse asiassa langenneita, moniin kiusauksiin sortuneita, emmekä pärjää ilman veren evankeliumia. Sanomaa siitä, että Jeesus Kristus sovitti ristillä kaikki syntimme ja tarjoaa meille anteeksiantoa. Kun ei itse jaksa, on parasta liittyä voittajaan. Jeesus voitti synnin ja kuoleman vallan. Kristuksessa vaeltaessamme saamme uskoa todeksi sen, että meille on jo valmistettu ulospääsy kiusauksista:  ”Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” (1. Kor. 10:13 ) Mikä tärkeintä -saamme elää armon varassa päivästä päivään.

 

”Koska meillä on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4: 14-16)

 

 

Pentti Tepsa

sunnuntai, 26. helmikuu 2017

Tässä kiireessä olemme kuin alamäessä ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän. Pysähtyminen on usein muutoksen avain.

image.jpg

Laskiaisena laskeudumme paastonaikaan, joka on katumusta ja mielenmuutosta varten. Elämänmenomme on usein kuin olisimme laskemassa mäkeä tunturin rinteessä. Niin kauan kuin alamäkeä riittää, tuntuu vauhti vain kiihtyvän. Valitettavasti läheskään kaikissa asioissa vauhti ei korjaa virheitä, vaan elämä saattaa luiskahtaa hyvinkin vaaralliseen kiitoon. On opittava jarruttamaan. Pysähtyminen  on terveellinen mahdollisuus muutokseen.

"Minä olen kuunnellut heitä tarkoin -- eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan, ei ajattele: "Mitä minä olenkaan tehnyt!" Jokainen juoksee kiireesti omaa tietään niin kuin taistelutantereella kiitävä ratsu. Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on. Mutta minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt." (Jer. 8:6-7)

Vauhti tuo jännitystä elämään ja se pitää ajatukset jossakin muualla, huolet eivät nouse pintaan. Tässä piilee kuitenkin se vaara, että pidämme itsemme jatkuvasti niin kiireisinä, että emme vain ehtisi miettiä ja muistella elämämme suuntaa ja valintoja. Syyllisyys ja häpeä saattavat tuntua liian vaikeilta kohdata, mutta anteeksianto ja eheytyminen edellyttävät juuri tuota kohtaamista.

Pysähtyminen ja rukoukseen hiljentyminen voi olla avain muutokseen. Pienikin hidastaminen vaikuttaa. Ehkä minun ei tarvitsekaan ihan kaikkeen ehtiä. Koko ajan ei tarvitse olla aktiivinen ja hyödyllinen, joskus parhaat asiat löytyvätkin hiljaisuudesta ja levosta. Paastonaikana luovumme jostakin, että voisimme taas löytää jotakin Jumalan tärkeistä lahjoista. Tärkeintä on, että saamme tulla ristin juurelle, sovituksen todellisuuteen.


Pentti Tepsa
Kirkkoherra

keskiviikko, 1. helmikuu 2017

Kynttilänpäivä muistuttaa Kristuksen valosta: Sana tuli tuli luoksemme ja asui meidän keskellämme.

IMG_2149.jpg

Raamattuun syventyvälle lukijalle on "tuttua joutua sanan alle" eli alkaa kuunnella luetun tekstin puhuttelua. Kristityn elämässä sanotaan Raamatun sanan tulevan lihaksi. Erityisesti Jumalan Sana tuli kuitenkin lihaksi Jeesuksessa, kun hän tuli ihmiseksi keskellemme. Hänestä Johanneksen evankeliumi käyttää termiä sana eli kreikaksi logos, joka sisältää hyvin paljon vertauskuvallisuutta ja syvällistä raamatullisuutta.

”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14) "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme", viittaa alkutekstissä Israelin kansan erämaavaelluksen aikaiseen pyhäkkötelttaan (2. Moos. 30:34). Kreikankielinen ilmaisu tällä kohtaa voitaisiin ymmärtää myös teltan pystyttämisenä. Jeesuksessa Kristuksessa keskellemme siis tuli Jumalan läsnäolon kirkkaus aivan kuin muinainen pyhäkköteltta. Myöhemmin Jerusalemin temppeli oli Israelin kansan keskellä Jumalan kirkkauden läsnäolon merkkinä. Tämä on valtavan rohkaiseva mielikuva oman elämämme erämaavaelluksen aikana. Mukana on teltta, johon voi päästä suojaan ja lämpöön.

Mooseksen kautta oli tullut laki, mutta messiaan eli Kristuksen tehtävä oli tuoda armo ja totuus. Meillä ihmisillä on taipumus suhtautua käskyihin joko liian lepsusti tai sitten armottomasti. Lepsuilu voi muodostua käskyjen näennäisen täyttämisen taiteeksi ja loputtomaksi porsaanreikien etsiskelyksi. Näin alkuperäinen tarkoitus jää hämärän peittoon. Totuus on terävöittävää valoa, joka piirtää tarkasti esiin sen, mitä Jumala meistä tahtoo ja millaista tekoa me oikeasti olemme. Ihminen ei kuitenkaan kestä totuutta ilman armoa.

Jeesus tarjoaa armoa meille jokaiselle. Voimme pyytää totuudellisuutta nähdä syntimme ja pyytää niitä katuen Jeesuksen ristinkuoleman tähden anteeksi. Saamme myös uskoa ne anteeksi. Vapahtajan läsnäolo on armon ylitsevuotavaa runsautta, joka täyttää sydämemme anteeksiantamuksella ja rakkaudella. Suurinta on se, että tällä korpivaelluksella luoksemme saapuu kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki kuin suojaavana telttana.
           
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra​

sunnuntai, 22. tammikuu 2017

Usko on lujaa luottamusta Jumalaan

IMG_2114.jpg


Kirkoissa on tapana sanoa aamen rukouksen jälkeen. Lapsena ajattelin, että se tarkoittaa loppua kuten piste lauseen lopussa. Oikeastaan sana ”aamen” on alunperin raamatullista hepreaa ja tarkoittaa luotettavaa, sellaista mihin nojataan ja uskotaan. Esimerkiksi käytännön heprean kielessä siitä johdetaan sana pylväs, joka on rakennuksessa kantava ja siinä mielessä luotettava elementti. Aamen on siis lyhyt uskontunnustus, joka voi olla osa rukousta lopussa tai keskellä. Luotan, että Herra kuulee rukoukseni.


Evankeliumin mukaan Jeesus itse synnyttää uskon. Puheellaan ja teoillaan Herramme ja Vapahtajamme herättää ihmisissä uskon: ”Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”(Joh. 4: 39–42)”


”Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan.” Jeesukseen tutustumalla me voimme myös kokemuksellisesti vakuuttua uskon todellisuudesta. Henkilökohtainen suhde Vapahtajaan ratkaisee. Evankeliumien sanoman mukainen julistus Jeesuksesta välittää Kristuksen meille läsnäolevana pelastajana. Me alamme nähdä hänet ja saamme katsoa häneen.


Mahtuuko tähän luottamukseen epäilystä? Kyllä, epäily ja isot kysymykset kulkevat Jumalaan luottamisen rinnalla. Tuntuu niin turvalliselta, että uskaltaa kysyä. Aito etsijä useimmiten myös löytää. Saa entistä enemmän lujaa maata jalkojensa alle. Sellainen epäilys, joka vain huojuu kahtaalle tavan vuoksi, on kuitenkin hyödytöntä ja loppujen lopuksi rikkoo enemmän kuin korjaa. Toisaalta-toisaalta -keinutuolista on tarkoituksenmukaista päästä vakaampaan elämään. Pyhä Henki kirkastaa meille Kristusta, kun emme Häntä kiellä.


Jumalanpalveluksissa luetaan yhdessä uskontunnustus. Yleensä käytetään Apostolista tai Nikean tunnustusta. Niiden lauseisiin on tiivistetty se, mitä jo UT:n kirjoittamisen aikana pidettiin kristillisessä uskossa tärkeänä. Molemmat muotoutuivat varhaisista kastetunnustuksista, joissa yhdessä lausuttiin olennaiset asiat raamatullisesta uskosta, johon sitouduttiin. Jumalanpalveluksissa ne toistamalla varmistetaan edelleen, että jokainen kuulee pelastavan sanoman jokaisessa messussa ja palveluksessa. Kaikki kristilliset kirkot tunnustavat nuo molemmat nykyäänkin. Tämä usko kantaa meitä läpi elämän -aina iankaikkisuuteen saakka. Aamen.


Pentti Tepsa

sunnuntai, 15. tammikuu 2017

Janoa vai elämänjanoa?

IMG_1998.jpg

Kyllä juoksulenkin tai hiihtolenkin jälkeen voi olla kova jano. Ennen vanhaan tarjoiltiin kuumaa mehua laturetken ja koululaisten hiihtokilpailujen päätteeksi. Nykyään ovat kaikenlaiset ravinne- ja treenijuomat tärkeitä. Jano tulee silti kuin ennenkin.

 

Joskus juominen ja syöminen tai vaikkapa uuden tavaran haaliminen tulee elämässä tärkeäksi. Elämänjano -siis kaipuu jotenkin täydempään elämään- alkaa oireilla yllättävällä tavalla arjen keskellä. Yleinen kokemus on kuitenkin, että sydämen kaipuuta esimerkiksi rakkauteen ja anteeksiantoon ei voi korvata mikään muu maallinen, vaikka yrittäisimmekin uskotella niin. On olemassa janoa, joka ei juomalla sammu.

 

Kristillisen uskon mukaan ihmissydän on levoton, kunnes se saa rauhan Jumalan yhteydessä. Samasta asiasta Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumissa: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh. 4:13-14)

 

On onni löytää lähelleen ihmisiä, joista kumpuaa elämäniloa ja voimaa. Vielä suurempi asia on löytää se sama lähde, josta nämä ihmiset itse ammentavat. Kristuksen läsnäolo sisimmässä avaa monenlaiset luovuuden, rakkauden ja anteeksiannon lähteet. Suurin armolahja on kuitenkin iankaikkinen elämä.

 

Ei elämänjano koskaan tule tyydytetyksi, vaikka pyrkisimme koko elämämme täyttämään sen pienimpiäkin oikkuja. Ennemminkin avain muutokseen on luopuminen tästä toivottomasta urakasta. Vaatii rohkeutta pysähtyä omasta kiirehtimisestä rukoilemaan hengessä ja totuudessa Jumalaa evankeliumin ohjeen mukaan. Se on kuitenkin muutoksen avain, jokaisena elämämme päivänä. "Tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. (Joh. 4:23)" 

 

 

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra