Me kaipaamme toisiamme ja haluamme elää yhdessä toisten ihmisten kanssa. Läheisistä ja ystävistä saamme iloa ja merkitystä elämäämme. Syvimmät tunteemme liittyvät toisilta ihmisiltä saamaamme huomioon. Rakkaus, läheisyys, onni ja kaipauskin koetaan toisten kanssa. Silti myös suurimmat elämämme haasteet liittyvät lähimmäisten kanssa pärjäämiseen. Kiusaaminen, väkivalta ja väärinkäytökset rehottavat arkisessa elämässämme. Kuinka osaisimme olla keskenämme ihmisiksi?

Apostoli Paavali neuvoo Raamatussa kirjeessään roomalaisille:”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt ”Älä tee aviorikosta”, ”Älä tapa”, ”Älä varasta”, ”Älä himoitse”, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.” (Room. 13:8–10)

Velvollisuudentunnosta tai kiitollisuudenvelan vuoksi toisen puolesta uurastaminen on raskasta. Siksi Paavali opastaa tekemään kaiken lähimmäisen hyväksi rakkaudesta. Silloin kun teemme toisille niin kuin tahtoisimme itsellemmekin tehtävän, alamme päästä jyvälle hyvästä elämästä. Tämän periaatteen soveltaminen vaatiikin jatkuvaa pohdintaa. Se vaatii asettumaan toisen asemaan, hänen saappaisiinsa. Lähimmäisenrakkaus arjessa ei  edellytä ihmeellisiä juttuja, mutta se saa aikaan ihmeitä. Sinun pieni tekosi voi muuttaa toisen koko maailman.

Kykyä asettua toisen asemaan on usein kuvattu sanalla empatia. Empaattisuus on ihmisellä sisäsyntyistä. Jopa hermostomme on rakennettu niin, että nähdessämme jotakin ikävää tapahtuvan, koemme osallisuutta ja säikähdämme: Entäpä, jos tuo sattuisi minulle? Kyky empatiaan on terveen ihmisen merkki. Toisaalta kovuus ja empatiakyvyttömyys voi kertoa traumataustasta, lamauttavasta pelosta ja omasta osattomuudesta. Joskus on sanottu, että pahat ihmiset eivät ole edes toisilleen hyviä, esimerkiksi rikollinen ei luota toiseen rikolliseen. Joissakin tapauksissa voi myös uupumus turruttaa ihmisen tunteettomaksi.

Joskus on kuitenkin niin, että omat onnettomuudet ja niukkuus itse asiassa avaavat sydämen ymmärtämään myös muiden hätää. Jeesus kertoi leskivaimosta, joka antoi ainoan roponsa, koko elämisensä muiden hyväksi uhriarkkuun. Jeesus opetti puheillaan sekä myös esimerkillään toisten puolesta uhrautuvaa rakkautta. Eräs kristitty muisteli elämänsä ehtoopuolella, että Jumala oli pitänyt huolta ja maallistakin hyvää oli karttunut, ilman oman ”kynnen kovuutta”.

Lähimmäinen voi myös rikkoa karkeasti sinua vastaan. Lähimmäisenrakkaus ei velvoita  sinua hyväksymään vääryyttä. Jeesuksen neuvo on toki etsiä sovinnollista ratkaisua: ”Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi.” (Luuk. 17:3) On oikein, että asetamme rajan, emme suostu kiusattaviksi tai hyväksikäytettäviksi. Kun sinua vastaan rikkonut katuu, on anteeksiannon vuoro. Anteeksi antamisen lähtökohta on se, että on itse saanut kokea armon. Jeesuksen risti saarnaa siitä, että sovitus ristin puulla teki ehjäksi yhteyden ylös kohti Jumalaa ja myös vaakasuora yhteys ihmisten välillä korjattiin. Kun on itse saanut niin paljon anteeksi, eikö silloin olisi armollinen muillekin.

Pentti Tepsa

Psalmi 60:6: ”Mutta palvelijoillesi sinä nostat merkkiviirin, sinun viirisi luo he kokoontuvat, pois nuolien ulottuvilta. (sela)” Kun ajoittain on oman elämänsä tai ympäristönsä vuoksi vaikeissa tilanteissa, on tämä lohdullista lukea.

Hepreankielinen teksti on tässä kohtaa ytimekäs:

‎נָ֘תַ֤תָּה  לִּירֵאֶ֣יךָ נֵּ֭ס 
‎ לְהִתְנוֹסֵ֑ס מִ֝פְּנֵ֗י קֹ֣שֶׁט סֶֽלָה׃
Natatta lierecha nes
lehitnoses mipenei qoshet sela 
(translitteraatio suuntaa antava)

”Annat sinua pelkääville merkkiviirin,
minne paeta jousiaseiden ulottuvilta. (sela)”

Erityisesti juutalaisen käännösperinteen mukainen käännös kuuluu:
”Annat sinua pelkääville viirin
kohotettavaksi totuuden vuoksi.”
Myös tämä käännös on mahdollinen, sillä qoshet -sanalla on myös merkitys totuus.

Septuaginta eli varhainen heprealaisen tekstin kreikannos kuitenkin tukee merkitystä jousi, sillä se kääntää juuri näin. Muutenkin jousenkantaman päähän tai katveeseen pääsy sopii tähän tekstiyhteyteen.

Ajattelen, että kristitty on arkisessakin elämässä keskellä hengellistä taistelua. Kristus ja hänen ristinsä on se viiri, merkki tai lippu, jonka juurelta löytyy suoja. On syytä muistaa, että myös kirkkoon ja jumalanpalvelukseen me kokoonnumme hakemaan turvaa. Seurakunta ja kirkko kohottaa kutsuvan merkin korkealle.

Pentti Tepsa

Paahteisen hellepäivän ilta heinäkuussa. Koko Kemijärven seutu lepää kuparinsävyisessä valossa.

Tänään luin ja syvämietiskelin psalmia 58. Teksti on pelottavaa luettavaa: vääryyden tekeminen toisille ja syyttömien syyttäminen valheellisesti saa ankaria seurauksia. Tähän psalmiin sisältyy myös paljon käännösongelmia, mutta vahva viesti kyllä tulee perille: Jumala ei salli väkivaltaa ja vääryyttä viattomia kohtaan. Sellaisesta on odotettavissa  hirvittävät seuraukset.

Myrkkykäärme on osuva vertauskuva ihmisestä, joka tekee pahaa toisille tai puhuu pahaa toisista. Tehtyään tekonsa eli puraistuaan myrkkyhampaalla käärme seuraa, miten myrkky vaikuttaa. Kun paha sana tai syytös pääsee ihon alle, ihminen reagoi. Parasta olisi, jos voisi olla reagoimatta. Voisiko asian jättää Jumalan hoidettavaksi? 

"Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi -- siellä on koko elämäsi lähde." (Snl. 4:23) Ei pidä päästää pahuuden myrkkyä sydämeen, sillä sisimmässä se tekee pahimmat vauriot.

UT:n ja evankeliumien valossa mainittu psalmi vie tutkimaan ja koettelemaan omaa vaellusta: Olenko ollut vääryydessä mukana? Jeesus pesi opetuslastensa jalat, jopa Juudaksen. Vapahtajamme antoi ristillä elämänsä, jotta me saisimme anteeksi ja ikuisen elämän. Jeesuksen veren kautta on tarjolla uusi elämä, myös rikkoneelle ja syylliselle, joka haluaa tehdä parannuksen. (Vertaa Ps. 58:11)

Pentti Tepsa

Lähes joka päivä kristillisen julistuksen piirissä elävä kuulee sanottavan: Rakasta lähimmäistäsi. Kehotus tuntuu varsin vaativalta, sillä arkikokemus vaikkapa kaupungin tungoksessa ei välttämättä täytä meitä rakkaudella vierellä poukkoilevia ihmisiä kohtaan. Paremminkin tuntuu lievää ärtymystä monella tapaa häiritseviä ja meluavia ohikulkijoita tarkkaillessa. Toki iloiset tervehdykset aina piristävät. Onko rakastamisen vaatimus silti kohtuuton ja epärealistinen, sillä useimmiten minun on vaikea löytää itsestäni rakkautta?

Kuitenkin Raamatun käskyt ja ohjeet kristitylle on tiivistetty rakkauden kaksoiskäskyyn: ”Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole."” (Mark. 12:29-31)

Jatkuva puhe romanttisesta rakkaudesta on ehkä ladannut koko rakkauden käsitteen länsimaisessa ajattelussa jotenkin pääosin tunteen asiaksi, sitä joko on tai ei ole. Näinhän olemme tottuneet ajattelemaan eroottisesta vetovoimasta, ihastumisesta ja romanttisesta rakkaudesta. Se on tunteita ja tuoksuja. 

Arjen lähimmäisenrakkaus on pääosin muuta kuin tunteen asia. Se on valinta, valinta hyvyyden puolesta. Se on hyvän toivomista ja tekemistä toiselle ihmiselle, ei vain itselle. Se on toisen ajattelemista yhtä arvokkaana ja ainutkertaisena kuin itsekin on. Se voi olla jopa omasta luopumista toisen hyväksi.Tällainen epäitsekäs hyväntahtoisuus ei edellytä saavansa vastapalveluksia, vaikka usein käykin niin, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Hyvällä käytöksellä saa hyvää käytöstä ja arvostusta vastineeksi.

Rakkaudesta me teemme hyvää, mutta hyvän tekeminen ei sinänsä välttämättä ole rakkautta. Emme ole täällä ansaitsemassa armoa tai rakkautta, vaan saamme ottaa sen vastaan Jumalalta. Apostoli Paavali kirjoittaa tästä 1. Kor. 13. luvussa. Raamattu kytkee Jumalan rakkauden kokemisen ja lähimmäisenrakkauden Yhteen Jeesukseen uskomisen kanssa. Silloin kun et itse jaksa etkä osaa rakastaa, anna Jeesuksen rakastaa sinussa. Usko ja rakkaus voi herättää myös vahvoja tunteita, sekin kuuluu asiaan.

Taivaan Isän hoivan ja huolenpidon kokeminen omassa elämässä erityisesti Jeesuksen kautta saa meidät parhaimmillaan levittämään lähimmäisistä huolehtimista ja rakastamista ympäristöömme. Opimme, miten hyvä laitetaan kiertämään. Kun itse olemme saaneet Jeesuksen ristinuhrin tähden anteeksi syntimme, opimme myös itse anteeksi antamista. Joskus on osattava valita anteeksiantaminen, vaikka se tuntuu mahdottomalta. Myöhemmin toki, useimmiten, myös tunteet seuraavat.

Kiinnittyessämme lähimmäisenrakkauteen ja anteeksiantamiseen, me ankkuroidumme Jumalan ja valon maailmaan. Tulemme siunauksista osallisiksi. Jos päätämme pitää kiinni vihasta ja anteeksiantamattomuudesta, vedämme pimeyden todellisuutta kohti itseämme. On tärkeää, että emme torju Jumalan armoa ja valoa. Siinä on lopulta ajallinen ja myös iankaikkinen siunaus.

Pentti Tepsa