sunnuntai, 21. huhtikuu 2019

Kun kristityn elämässä näkyy risti, silloin tulee todeksi myös tyhjä hauta ja ylösnousemus.

IMG_6443.jpg


Olemme tottuneet näkemään ristejä eri puolilla maatamme — eri yhteyksissä. Risti on merkeistä eli symboleistamme yksi yleisimpiä. Se näkyy niin kirkkojen torneissa kuin hautuumaillakin. Siinä yhtyvät kaksi suuntaa: ylhäältä alaspäin ja vaakasuorasti oikealta vasempaan tai päinvastoin. Tai vaikkapa kaikki neljä pääilmansuuntaa: etelästä pohjoiseen, idästä länteen. Kun linjat kohtaavat eli risteävät, syntyy ristin kuvio.


Harrastan valokuvaamista. Kuvaan lähes aina, kun saan siihen mahdollisuuden. Viikko sitten vietin vapaapäiviä käsivarren Lapissa. Kilpisjärveltä oli verrattain lyhyt matka Jäämeren rantaan Skibotn-vuonolle. Meri velloi vapaana keväisen auringon kullatessa syvänsinisiä aaltoja. Auringon häikäisyssä otin muutaman otoksen, johon yritin mahduttaa sekä meren että vuonoa ympäröivät lumiset jättiläistunturit. Jäin jännittämään, mitä kuvista tulisi.


Kotona arvioin ja siirsin kuvia koneelle kevyesti muokkauksella raikastettaviksi. Maisema oli niin kaunis, että kuvatkin tuntuivat onnistuneilta. Paras niistä sisälsi jotakin merkillistä: Aalloilla näytti kelluvan risti ja siihen suuntautui pilvien raosta aurinko kuin valokeilana usvasta. Kuvassa oli risti ja ylösnousemus.


Pääsiäisaamun ihme oli tyhjä hauta. Iloinen viesti kuulutettiin opetuslapsille ja myöhemmin koko maailmalle: Herramme Jeesus Kristus on noussut ylös kuolleista. Meidän puolestamme viattomana uhrina kuolleen Vapahtajan, syntiemme sovittajan, tehtävän koko kuva alkaa kirkastua. Hänestä ei tullut maallista kuningasta eikä hän käynyt maallisia taisteluita. Hän kävi taistelun kuoleman ja pimeyden valtoja vastaan ja sai voiton. Kristus nousi kuolleista ja voitti kuolemalla kuoleman vallan.


”'Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’ Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.” (Luuk. 24:7-8) Haudalle tulleet naiset ja opetuslapset ymmärtävät vasta vähitellen, mitä oli tapahtunut ja mitä se merkitsi. Siksi on luonnollista, että mekin iloitessamme tänään pääsiäisen sanomasta, alamme vasta hiljalleen, yhä enemmän ymmärtää mistä Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisessa on kyse.


Sisintä ei tarvitse pakottaa pitkänperjantain suruun tai pääsiäisaamun iloon, ei ennenkuin se itse haluaa. Kolmiyhteinen Jumala tuntee tiemme ja taivuttelee meidät kohta kohdalta ymmärtämään sen, mikä on meille tarpeen. Ehkä käymme torkkumassa Getsemanessa tai hiilivalkealla Litostrotonilla häpeämme osallisuuttamme koko asiaan. Ennemmin tai myöhemmin Jumalan armo kohtaa meidät ristin juurella. Kun ymmärrämme tarvitsevamme ristillä vuotanutta Jeesuksen sovintoverta, alamme nähdä myös tyhjän haudan ja ylösnousemuksen ihmeen.


Iloitessamme ylösnousemuksen ihmeestä saamme luoda katseemme ristiltä tyhjän haudan kautta taivaaseen saakka. Sama Jumalan valtava voima, joka toimi Jeesuksen ylösnousemuksessa, vaikuttaa myös meissä Hänen yhteyteensä kastetuissa. ( Ef. 1:17-21)


”Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. ( Ef. 1:17-21)”


Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

keskiviikko, 3. huhtikuu 2019

Rukoillessamme katsomme ja kuuntelemme Jumalan läsnäolon maailmaa

B9908890-B7EE-4047-A682-590B839C244A.jpg

 

Keväisillä hangilla liikkuessa kirkas aurinko tuntuu läpäisevän kaiken. On kuin itsekin jotenkin ohenisin osaksi kirkkauden maisemaa. Jumalan läsnäolossa lepäämisessä on jotakin samaa: se läpäisee kaiken ja suhteuttaa oman olemisen ikuiseen.

 

Raamatun mukaan Taivaan Isä on lähellä meitä tuhlaajapoikia ja -tyttäriä kutsuen meitä luokseen. Hän ei ole kaukana meistä kenestäkään. Profeetta Jesajan kirjan mukaan Jumala sanoo: "Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: "Tässä olen, tässä olen!" tälle pakanakansalle, joka ei kutsunut avuksi minun nimeäni." (Jes. 65:1) Hepreankielinen alkuteksti paljastaa puhuttelevia hengellisiä yksityiskohtia, se voitaisiin kääntää myös: Olen etsinyt niitä, jotka eivät ole pyytäneet minua löytämään. Niille, jotka eivät minua hakeneet, olen sanonut: "Tässä olen, tässä olen!" pakanakansalle, joka ei kutsunut minua nimelläni.

 

Muualla Vanhassa testamentissa ajateltiin, että Jumalan etsiminen oli hurskaan ihmisen velvollisuus. Nyt Jumala sanookin itse olevansa se, joka etsii kadonneita. Kun muualla VT:ssa ihmisen vastaus Jumalalle oli "tässä olen", sanookin Jumala nyt itse juuri niin. ”Tässä olen”, hepreaksi ”hinnenni”. Tuo ilmaisu on muodostettu kieliopillisesti niin, että se oikeastaan sisältää kehotuksen katsoa. Kun hätäilymme tyyntyy rauhalliseksi katsomiseksi, alamme nähdä koko tilanteen toisessa valossa.

 

Jumala on jo läsnä, mutta olemmeko me itse läsnä edes omassa elämässämme, olemmeko olemassa lähimmäisellemme, annammeko Herran löytää itsemme? Huomaan ainakin itse löytäväni lukemattomia keinoja paeta tätä hetkeä ja sen haasteita. Entäpä, jos vain jäisin hiljaa kuuntelemaan ja katselemaan. Kuuntelisin tuulta, ohikulkijoita, tuttavia ja perheenjäseniä. Entäpä oma sisimpäni? Mitä sieltä kuuluu?

 

Tutusta Isä meidän —rukouksesta löytyvät riittävät ohjeet Herran Jeesuksen itsensä opettamina siitä, kuinka sovituksen ristin kautta saamme lähestyä kolmiyhteistä Jumalaa. Niin rukoillessa käy toteen Jesajan kirjaan talletettu Jumalan lupaus: "Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen." (Jes. 65:24)

 

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

maanantai, 18. maaliskuu 2019

Levon teologia vai tehokkuuden ideologia

IMG_6222.jpg


Tälle ajalle näyttää olevan tyypillistä uupumus. Työuupumus, loppuun palaminen tai masennussairaus on tullut yhä useamman suomalaisen tuttavaksi. Vaikka aihe on julkisessakin keskustelussa varsin tuttu, ei varsinaistaja lopullista lääkettä tähän yhä yleisempään suomalaiseen väsymiseen näy löytyvän.


Eri tahoilla on viime vuosina kyllä viritelty työssä jaksamisen kurssitusta ja terveysohjelmia on suunnattu sekä työelämään että opiskelijoiden maailmaan. Toistaiseksi vastakkaiset pyrkimykset ovat  kuitenkin olleet vielä vahvempia: Monilla työpaikoilla yhä vähemmän työntekijöitä huolehtii yhä suuremmasta työmäärästä. Myös opiskelijoita patistetaan valmistumaan nopeammin, silti entistä pätevämpinä ja myös työkokemusta hankkineina. Tehostaminen vaikuttaa jopa enemmän aatteelta kuin käytännön elämään perustuvalta ja järkiperäiseltä menetelmältä. Kaikki työuupumuksen ehkäisy on turhaa, jos tätä vallitsevaa tehokkuuden ideologiaa ei kyseenalaisteta. 


Raamattu puhuu paljon levosta. Maailmankaikkeuden suurin luova mahti eli Jumala lepäsi Hänkin seitsemäntenä päivänä. Hiljaisuus, lepo ja uni ovat keskeisessä roolissa monien Raamatun pyhien ihmisten vaiheissa. Ei siis ihme, että myös Jeesuksen Vuorisaarnassa levollinen huolettomuus on tärkeänä aiheena esillä.


Kristuksen julistama levon teologia (Matt. 6: 25-34) menee takuulla hukkaan, jos sitä yrittää käyttää pikalääkkeenä tai dopingina miettimättä elämäänsä syvällisemmin. Vuorisaarnan levon teologia ei ole tarkoitettu käytettäväksi uupumusta karkoittavaksi tehopakkaukseksi, vaan se on kutsu koko elämän perinpohjaiseen uudelleenarviointiin: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen.”


Pastori Pentti Tepsa


tiistai, 5. maaliskuu 2019

Erämaa ja kiusaukset

66C7A149-2DCD-40FE-BD44-129FA0194FAA.jpg

Vapahtajan kiusaukset erämaassa

Raamatullisena aikana oli tapana mennä autiomaahan etsimään hengellistä näkyä. Siksi myös Jeesus Nasaretilainen viettää hengellisen kilvoittelun ajanjakson autiomaassa julkisen toimintansa alkuvaiheessa. Tästä kertoo tarkemmin Matt. 4: 1-11. Pyhä Henki johdatti Jeesuksen paastoamaan ja kohtaamaan sielunvihollisen asettamia koettelemuksia. Neljänkymmenen päivän ajanjakso, jonka Herramme viettää autiomaassa, viitannee muun muassa Israelin kansan erämaavaellukseen, joka kesti neljäkymmentä vuotta.

Herramme kohtaa omiin fyysisiin tarpeisiin liittyvät koettelemukset, mutta ei suostu nälästäkään huolimatta toimimaan sielunvihollisen houkuttelun mukaan. Itse huomaan nälkäisenä muuttuvani helposti kärsimättömäksi, ellen todella kiinnitä siihen huomiota. Terve ihminen kestää pienen näläntunteen, joskus se saattaa olla jopa erityinen inspiraation lähde. Varsinkaan etukäteen ei itselleen saisi antaa lupaa harkitsemattomiin tekoihin vain sen perusteella, että olo tuntuu jotenkin huonolta. On viisautta ymmärtää, että tunne ei koskaan pakota tekoihin.

Toiseksi saatana houkuttelee Jeesusta koettelemaan Jumalan suojelusta, jopa viitaten kirjoitusten lupauksiin. Kiusaus temppelin harjalta heittäytymisestä on vertauskuva sellaisesta epäilyttävästä asenteesta, joka pyrkii uhkarohkeilla tempuilla tai uskonnollisella huimapäisyydellä testaamaan Jumalan lupausten pitävyyttä. Kaikkivaltiaan varjelus on kuitenkin niin kallisarvoinen asia, että sen kanssa ei kannata leikkiä. Jumalan rakkaus on vain uskottava todeksi, sitä ei kannata lähteä tahallisesti testaamaan.

Kolmanneksi paholainen kiusaa Jeesusta tarjoamalla maallista valtaa ja loistoa. Asiassa on vain pieni ehto: olisi palvottava tämän maailman ruhtinasta kumartamalla häntä herrana. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'" Jeesuksen vastauksessa on pohjimmiltaan kysymys siitä, että kaikki hengellinen elämä ja myös kiusausten voittaminen lähtee 1. käskyn pitämisestä. Jumalan rinnalla tai sijasta ei saa pitää epäjumalia, joihin turvautua.

Vasta Kolmiyhteisen Jumalan läsnäolosta oma vaivattu uskonelämämme saa sen syvyyden ja korkeuden, joka todella antaa voiman kilvoitella Jumalan mielen mukaista kilvoitusta. Me pyydämme apua, ja Hän vastaa: "Tässä olen." Kun kristittyinä kohtaamme houkutuksia ja kiusauksia, on hyödyllistä muistaa Jeesuksen esimerkki. Hän vastaa kirjoituksilla. Rukouselämän lisäksi hyvä Raamatun tuntemus auttaa meitä silloin, kun meitä koetellaan.

Tässä ajassa meitä kiusaavat oma oikukas itsemme, tämä maailma houkutuksineen ja pahat henkivallat. Kaikessa tässä on hyvä muistaa, että Jumala on kaikkea suurempi. Myös Herramme Jeesus tuntee kiusaukset ja voi niissä meitä auttaa (Hepr. 4: 14-16). Salliessaan koettelemuksen Jumala on myös valmistanut siitä ulospääsyn, jonka huomaamme kyllä, jos vain maltamme odottaa. Lohduttakoon meitä myös lupaus Jumalan huolta pitävistä enkeleistä. 

1. paastonajan sunnuntain tekstit löytyvät linkistä: evl.fi/Evkirja.nsf/149183ab2f93c519c225703c0031dbb1/5b21c349a911223ac225704300488037

Pastori Pentti Tepsa

Tässä kuva Qumranin wadista Israelista. Tämä kuiva ja kuuma maisema oli Raamatun erämaakilvoittelijoiden maisemaa.


lauantai, 2. maaliskuu 2019

Hidasta ja hiljennä, laskeudu paastoon?

B804FDD2-BD2E-485C-9A4B-0498CB273147.jpg

 

Kiire on vaarallista. Hoppuilu ja hätäily vaikkapa auton ratissa tai moottorikelkan ohjaimissa voi aiheuttaa vakaviakin onnettomuuksia. Sanotaan vauhtisokeuden levinneen jopa kuntoilijoiden hiihtoladuille ja mäenrinteisiin. Urheilussa kamppailu lienee luonnollista, mutta  onnettomuus on sekin, jos kaikki arkemme kuluu kiihdyttämisen ja kilpailun merkeissä.

 

Elämän leppoistamisesta puhutaan. Se jää tavoitteena toiveuneksi, jos emme samalla uskalla luopua jostakin. Pohjimmiltaan paastonaika kutsuu meitä luovuttamaan kiireemme ja vastaanottamaan rauhan osaksi arkeamme. Vaikka kaamoksen jälkeen keväinen aurinko tuntuukin antavan voimia ponnistaa, ei meidän koko ajan tarvitse ylettyä korkeammalle. Säästämme itseämme, jos tingimme hiukan omastamme.

 

Yksi tapa muuttaa arkea leppoisammaksi on siirtää katse omista vaivoista lähimmäisen auttamiseen. Ajan antaminen on hyvä alku. Kuunteleminenkin on jo iso apu. Jo pienillä teoillakin voimme muuttaa kohtaamiemme ihmisten elämää paremmaksi. Hyvällä on tapana kasaantua; vähäisetkin teot saattavat saada aikaan hyvän kasvavia lumipalloja.

 

Kuluttamisemme ja syömisemme vaikuttaa maailmaan, luontoon ja itseemme. Vapaaehtoinen pidättäytyminen ruokien suhteen on aina ollut osa paastoa. Sillä voi olla myönteistä vaikutusta jopa terveyteemme. Tosin omalta lääkäriltä kannattaa kysyä terveysasioista. Koska kuluttamisemme ja jätteiden tuottamisemme rasittaa ympäristöämme, on säästeliäisyys luonnon suojelua parhaimmillaan.

 

Profeetta Jesaja korostaa oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisen auttamisen tärkeyttä: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” (Jes. 58: 6-7)

 

Toisten ihmisten armollinen kohtelu ja Jumalan puoleen kääntyminen on paastossa oleellista ja siihen liittyy vahva lupaus: ”Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen." Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet - -.” (Jes. 58:9) Laskiaisena laskeudumme paastonaikaan, jonka ydinlause voisi olla: Tässä olen. Se tarkoittaa läsnä olemista itselle ja muille — ja Jumala on kanssamme.

 

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra