Neljättä joulupäivää kutsutaan viattomien lasten päiväksi kuningas Herodeksen suorittaman Betlehemin lastenmurhan vuoksi. Näiden raakuuksien muistaminen joulun yhteydessä tuntuu hiukan hämmentävältä. Miksi pilata mainio lastenjuhla tuollaisten julmuuksien muistamisella?

Lyhykäinenkin silmäys maailman sotatantereille tai köyhyyden runtelemiin maihin paljastaa, että Raamattu peilaa tässäkin asiassa varsin tarkasti ihmiskunnan vuosituhantista, valitettavaa, todellisuutta. Maailman pahuus satuttaa lasta.

Israelin kansan Egyptin orjuudesta vapautumiseen liittyy myös heprealaisten poikalasten surmaamista faraon käskystä. (2. Moos. 1: 22-2: 10) Pieni Mooses lapsi kuitenkin pelastuu ajelehdittuaan Niilillä kaislakorissa. Mooseksesta tulee prinsessojen kasvatti itsensä faraon hovissa. Ei niin pahaa, etteikö myös ripaus hyvyyttä. Se hyvyys on Jumalan suunnittelemaa, Mooses saa egyptiläisen kasvatuksen ja korkean aseman, jotta hän voisi auttaa kansaansa.

Se, minkä me annamme tapahtua lapsille, kertoo paljon meistä ja tulevaisuudestamme. On kuin Jumala mittaisi ominaislaatumme lasten avulla. Niin paljon kuin meillä riittää rakkautta lapsiin, niin paljon meissä on kestävää ja säilyvää. Lapsissa on ihmiskunnan tulevaisuus.

Viattomana surmattuja lapsia surressamme näemme raadollisimmillaan aikuisten maailman pahuuden. Olisi kuitenkin sinisilmäistä väittää, että lapset ikänsä vuoksi olisivat vielä viattomia. Myös lapset kantavat sitä samaa ihmissuvun synnin turmelusta kuin me aikuisetkin. Eivät he suinkaan ole tyhjiä tauluja. Siksi lapsikin tarvitsee opetusta siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Myös lapsi tarvitsee ohjausta oikeisiin valintoihin. Myös lapsi tarvitsee syntien anteeksiantamusta ja Jeesusta Kristusta. Jokainen lapsi on rakkautemme arvoinen.

Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra