Joskus on liiankin helppoa sanoa toiselle: Menisit itseesi. Henkisen ja hengellisen kasvun tarve saattaa monien osalta vaikuttaa ajoittain aika ilmeiseltä. Näemme epätasapainon ja ongelman ihmisen tekojen perusteella, mutta emme valitettavasti ymmärrä syitä. Siksi usein myös teemme vääriä johtopäätöksiä.

 

Kun ihmistä kehotetaan itsetutkisteluun, on olemassa ainakin kaksi virheellistä tapaa toteuttaa se. Sisimmältään kovettunut ihminen ei näe itsessään mitään vikaa. Syy on aina muiden. Tällaisen ihmisen katumus jää pinnalliseksi ja mielenmuutoskin on usein vain oman kilven kiillotusta. Muidenhan tässä pitäisi muuttua.

 

Toisaalta joku voi olla liian herkkä ja nähdä itsensä kohtuuttoman kielteisessä valossa. Hänelle kehotukset itsetutkisteluun ovat kuin haavan kivuliasta auki repimistä. Häpeän ja syyllisyyden taakat tuntuvat taas entistä raskaammilta. Oma järkikin jo neuvoisi armollisempaan suhtautumiseen, mutta herkistynyt sydän ei suostu. Niinpä aina vain raskaammat sisimmän taakat painavat maahan saakka ja itse asiassa tehokkaasti estävät kaiken kasvun.

 

Pahimmillaan tilanne on silloin, kun kovaluontoinen ihminen löytää herkällä omallatunnolla olevan. Tästä tilanteesta Jeesus varoitti evankeliumissa seuraavilla sanoilla: ”He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.” (Matt. 23:4) Näillä sanoilla Jeesus arvosteli aikansa uskonnollisen ja yhteiskunnallisen eliitin, kirjanoppineiden ja fariseusten vääristynyttä asennetta. Turmelus ei koskenut kaikkia, Jeesuksen seuraajiksi tuli myös fariseuksia, mutta liian monille hengellisyys oli muuttunut lain saarnaamiseksi pelkästään muille.

 

Kyllä kirkossakin lakia saarnataan. Yksi lain saarnan tehtävistä on sitoa synti, itse ihminen on kuitenkin päästettävä evankeliumin vapauteen. Aivan niin kuin Aabrahanm sitoi poikansa Iisakin Moorian vuorella, mutta Jumala osoitti uhrin, joka hänen sijastaan oli uhrattava. Iisak päästettiin vapaaksi. Kristittyinä me katsomme Kristuksen ristinuhriin. Hän sovitti syntimme. ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9) Tässä on armo.

 

Kristillinen itsetutkistelu on toki lain kuulemista, mutta se on myös armon vastaanottamista. Hiljainen rukoushetki pimenevässä syysillassa kynttilän äärellä sisältää parhaimmillaan alussa myös katumuksen rukouksen  sekä  anteeksiantamuksen vakuutuksen. Vasta Jumalan armon varassa ihminen uskaltaa nähdä itsensä sellaisena kuin on. Katsetta ei tarvitse luoda vain omiin puutteisiin, vaan kannattaa kohdistaa se erityisesti Kristuksen armoon ja rakkauteen.

 

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra