Suurella juhlalla on valmisteluaikansa. Joulunalusaikaan liitetään usein joulukiireet ja toisaalta hulvaton pikkujouluaika tonttuiluineen. Hauskuus sijansa saakoon, mutta oikeasti kirkkovuodessa jouluun valmistaudutaan vakavalla pikkupaaston ajalla, joka kestää ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeisestä viikosta jouluaattoon saakka. Lieneekö pikkujouluaika muistuma paastoa edeltävästä karnevaalista.

Ensimmäisenä adventtina Jeesus saapuu nöyränä, aasilla ratsastavana rabbina Jerusalemiin. Kansa tervehtii häntä hoosianna-huudoin vapauttajana. Toisen adventtisunnuntain aiheena on taas Kristuksen saapuminen aikojen lopulla kunnian kuninkaana. Kuninkaan saapumiseen liittyy vanhan maailman ajattelussa tilinteko. Tullessaan kuningas tarkisti palvelijoidensa työn ja asiainhoidon laadun. Kiitosta ja toisaalta tuomioita jaettiin.

Itse haaveilen adventtipaastosta, jonka kuluessa hiukan pidättäydyn herkuista. Jätän enemmän aikaa rukoukseen ja hiljaisuuteen sekä Raamatun lukuun. Yksittäinen kutsuilla käyminen ei yleensä haittaa tätä paastoani, sillä teen sen evankeliumin vapaudessa, en lakina. Tärkeää minulle on ihmissuhteiden hoitaminen. Siihen kuuluu anteeksiantoa ja -pyytämistä.

Toisen adventtisunnuntain sanoma muistuttaa, että Kristuksen tulemista nöyränä ja hiljaisena ei voi ymmärtää oikein, ellei muista häntä myös lopunajan majesteettina. Joulun evankeliumi taas opettaa meitä, että emme joulunvalmisteluissamme unohtaisi tärkeintä: Joulun arvokkain sisältö on Jeesuksen tuleminen meitä varten viattomana pienokaisena Betlehemin talliin. (Luuk. 2)

Tänään toisena adventtisunnuntaina saarnasin aika toisenlaisista Jeesuksen sanoista (Luuk. 21: 25–36): "Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät.” Eipä kuulosta kovinkaan vieraan tuntuiselta ilmaston lämpenemisen piinaamalle ihmiskunnalle, lähes samanhan voi kuulla uutisista. Evankeliumi ei kuitenkaan uhkaile, vaan haluaa rohkaista: ”Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." Kristittyinä velvollisuutemme on toimia luomakunnan parhaaksi, mutta saamme luottaa myös Herramme apuun.

 

Koko joulun sanomaa en tähän voi mahduttaa, en edes adventtiajan. Pyytäisin tänä jouluna miettimään laajasti joulunaikaa Kierkegaardin filosofian valossa. Erityisesti ajattelen hänen toiston ja muistamisen käsitteitään. Toisto asian uusintamisena on todempaa kuin muistaminen. Kristinuskossa on toki joitakin asioita, joita ei voi toistaa eikä testata. Näiden yksittäisten ihmeiden rinnalla kulkee kertomus, joka uusinnetaan toistamalla vuodesta toiseen. Kirkoissa kokoonnumme konkreettisesti jouluseimen äärelle.

Muistettavien rinnalla kulkevat toistettavat. Vuodesta toiseen annamme lahjoja, syömme jouluruokia, laulamme joululauluja ja käymme joulukirkossa. Kukin muokkaa perinteitä omaan makuunsa sopiviksi. Pohjimmiltaan joulu kuitenkin tulee todeksi elämällä sitä todeksi.

Pastori Pentti Tepsa