Usko suureen sovintoon

Näyttää siltä, että on paljon helpompaa aloittaa riita kuin päättää se sovintoon. Tulehtuneet ihmissuhteet ja vihanpito voivat katkaista ihmissuhteita ja lamauttaa jopa kokonaisia työpaikkoja. Terveeseen ihmisyyteen kuuluu kyky asettaa rajoja ja puolustaa niitä. Oikeassa kohtaa sanottu ”ei” suojelee elämää. Sopuisa yhteiselo ei silti voi olla jatkuvasti vain yhden osapuolen vastuulla. Vaikka rauhantahto on ihailtavaa, ei itsensä kynnysmatoksi asettamisesta lopulta hyödy kukaan. Sovinnon löytymisessä on jotakin syvempää kuin alistumisessa tai alistamisessa.

Kuljin kameran kanssa syksyisessä Lapin luonnossa valokuvaten muun muassa poroja. Koko ruskan ja rykimäaikansa porot olivat aika säikkyjä enkä saanut erityisen hyviä kuvia. Ensilumen tultua kohtasin merkillisen näyn. Kirkkaassa auringon paisteessa oli tokka syömässä ja joukossa oli myös pari isosarvista hirvasta. Paikalliset poromiehet varmaan olisivat osanneet selittää, mistä oli kysymys. Jäin kuvaamaan ja ihmettelemään hohtavassa lumessa poseeraavaa laumaa, jossa näytti nyt sovussa viihtyvän myös hirvaita. Kilpailu ja vihollisuudet oli ilmeisesti jo unohdettu.

Mikä on se piste, jolloin terve kritiikki muuttuukin kiusanteoksi? Milloin hyvinvointia edistävä kilpailu alkaakin tuhota elämää ja ihmissuhteita? Tuon rajan havaitsemisessa on kysymys elämänviisaudesta ja sydämen sivistyksestä. Ilmeisesti rajojen koettelukin on inhimillistä, vaikka se johtaakin joskus epäinhimillisiin seurauksiin. Kristillinen usko velvoittaa etsimään sovintoa kaikissa tilanteissa, lähimmäisyys koskee jopa vihollisia. Armo ja anteeksiantamus ovat niitä keinoja, joilla uskomme vihollisuuden väistyvän. Risti on rauhan merkki.

Apostoli Paavali opettaa kolossalaisia ja myös meitä: ”Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija.” (Kol. 1:19-23)

Pastori Pentti Tepsa

POST SCRIPTUM: Tähän tekstiin sain parhaan palautteen veljenpojaltani, joka on porohommissa mukana. Hän huomautti ottamastani kuvasta, että isosarviset urosporot olivatkin härkiä eli purtuja. Ne eivät tietenkään kalistele sarviaan edes rykimäaikana, vaan säilyvät hyvässä kunnossa. Härjät myös jäävät laumaan, kun hirvaiden kohtalo on kovempi: vaatimet karkottavat hirvaat laumasta rykimäajan jälkeen. Tällaisia ovat siis porojen maailman rakkauden ja taistelun kuviot.

Vaikka ihminen on pohjimmiltaan osa luomakuntaa, emme laadi elämänohjeita tai etiikaamme luonnon järjestyksen mukaan. Emme johda ihmisoikeuksia tai -velvollisuuksia darwinistisen selviytymiskamppailun perusteella. Ihmisten yhteiselämää toivoisin säätelevän sekä järjen että hyvyyden. Kristillisen elämän korkeimmat ohjeet löytyvät Raamatusta, joka ottaa vakavasti sekä järjen että hyveiden vaalimisen.