Yö

Valoisien kesäöiden jälkeen Lapin pimeät syysyöt hätkähdyttävät. Toisaalta on helpompi rauhoittua viettämään iltaa sisätiloissa ja ehkä saa paremmin myös unen päästä kiinni. Toisaalta pimeät illat innostavat sytyttelemään pihatuikkuja ja viettämään nuotioiltoja metsäreissuilla. Lasten ”taskulamppupiilosillaolot” kuuluvat myös syksyyn. Samalla pitäisi opettaa taas heijastimen käyttöä syyspimeillä.

Syksyn öiden tähtikirkas taivas ja kuunvalo houkuttelevat myös kuutamokävelyille. Noilla kierroksilla tulee pohdittua yön olemusta. Onko se siis vain päivänvalon puutetta vai onko se kokonaan oma olotilansa? Kun auringon valo puuttuu, pääsee tähtitaivaan koko kirjo esiin. Kuu lainaa auringolta valonsa ja esittäytyy majesteetillisena valtiaana. Lopultakin yö näyttää muodostuvan omaksi kiehtovaksi kokemusmaailmakseen.

Raamatun kielessä yö esiintyy usein kielikuvana eikä pelkästään kielteisenä, sillä onhan yö myös raamatullinen naisen nimi Laila (hepr. layla ≈ yö). Pääsääntöisesti yö oli kuitenkin tuntematon ja pelottava elementti, jolloin oli parasta vetäytyä suojaan, vaikka pitkän päivän jälkeen yö toi toisaalta levon. Pimeys oli silti kulkijalle hankala ja vaarallinen.

Jumala liitetään Raamatussa valoon. Luomisen yhteydessä Jumala kutsui valon maailmaan. Hän loi tosin myös yön päivän vastakohdaksi. Yksi varhaisista Luojaa ylistävistä runonsäkeistä löytyy profeetta Aamokselta: ”Katso, hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen. Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa. Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden, hän kulkee maan kukkuloiden yli. Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot” ( Aamos 4:13).

Kun syksyinen tuuli puhaltaa tuntureiden ja vaarojen yli, kerätään kesän satoa talteen. Luonto valmistautuu talveen ja pimeään. Myös elämässämme saatamme kohdata synkeän yön. Uskova asettaa sielun pimeässä yössä toivonsa rukoukseen, sanaan ja sakramentteihin. Niiden välityksellä Pyhä Henki tekee meissä työtään ja kuljettaa kohti aamun sarastusta. Yön tarkoitus on lopultakin viedä kohti Kristus-valoa.

 

Pastori Pentti Tepsa