Kirkko ja sen sanoma saattaa nykypäivänä jäädä monille etäiseksi, vaikka arkkitehtuurikin saarnaa omalla tavallaan.

Tunnetko hetken, joka pelottavasti katkaisee arkisen olemisen? Oletko jäänyt tuohon neuvottomuuden tilaan, jolloin ei näe, mikä mielekkyys tässä kaikessa oikeastaan on? Kun kulissit romahtavat ja rooliasut riisutaan, tuntuvat ulkoa opetellut vuorosanat kaikuvan merkityksettöminä tuuleen. Yhteinen unelma pettää, lumous haihtuu.

Heräämisen tai havahtumisen hetkenä on kaikki laskettava uudelleen: Mikä kestää? Mihin vielä pystyy? Mitkä ovat kustannukset? Nykyään on muodikasta muistuttaa yhteisöllisyyden tarpeesta. Oikein onkin, että ystävää ei tässä tilassa jätetä! Raamattu varoittaa myös eristäytymisestä, siltojen katkaisemisesta.

Sisäisen tyhjyyden yllättäessä uusi voima ja mieli voikin todella löytyä yhteisöllisyyden kautta. Uusi luottamus Jumalaankin voi syntyä uskonystävien kautta, seurakunnan ja julistetun sanan keskellä. Jotenkin tähän ymmärrän liittyvän Jeesuksen kehotuksen seurata Häntä:
 "Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua."  (Joh.12:25-26)

Löytääksemme varmuuden sisäisen tyhjyyden yllättäessä meillä on joskus tapana tukeutua valtaan  -etsiä pysyvyyttä valtarakenteista. Tässä Jeesuksen neuvo on selvä: ”Minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.” (Mark. 10:40) Sisäinen tyhjyys ei ole tarkoitettu täytettäväksi ulkoisen aseman luoman merkityksen kautta. Sydäntämme emme voi lopultakaan pettää, vaikka kulissit sivustakatsojaa voisivatkin harhauttaa. Sydän tyyntyy vain Jumalan yhteydessä.

Pastori Pentti Tepsa

Lämminhenkinen ja läheinen Petri Laaksosen konsertti Rovaniemen kirkossa julisti sanoin ja sävelin.