​HILJAISUUS ON KUUNTELEMAAN JÄÄMISTÄ

"Hiljaisuus on Jumalan ensimmäinen kieli, kaikki muu on ontuvaa käännöstä tuosta kielestä. Kuullaksemme tuon kielen meidän on opittava olemaan hiljaa ja lepäämään Jumalassa." (Thomas Keating: Sisäinen eheytyminen, s. 154)

Jo lapsuudesta hiljaisuus ja luonto on kiehtonut minua. Ensimmäinen yhdessä koettu hiljaisuuden retriitti oli kuitenkin valtava elämys. Hiljaisuus yllätti minut voimallaan. Hiljaisuuden perinne työtapoineen ja tuohon perinteeseen liittyvä kirjallisuus on juurtunut vuosien kuluessa merkittäväksi osaksi uskonelämääni. Retriittiperinne on vaikuttanut jopa tapaani pitää saarnoja, tehdä sielunhoitotyötä tai vaikkapa kirjoittaa hartauskirjoituksia. Löysin hiljaisuuden maan.

Miten saavuttaa hiljaisuuden?
Hiljaisuuteen saavutaan, kun melu lakkaa. Kun osaa vaieta, alkaa kuulla. Itselleni tärkeää on juuri tuo kuuntelemaan seisahtuminen. Siihen sisältyy silloin myös oman levottoman liikkumisen pysäyttäminen, jääminen paikalleen -tasaantuminen. Avoin kuuntelu ja omaan kehoon sekä mieleen varovasti suunnattu utelias tarkkaavaisuus vie syvemmälle hiljaisuuteen. Joskus hiljaisuus tosin voi olla mukana myös meditoivassa liikkumisessa, ääneen rukoilemisessa tai laulamisessa. Pohjimmiltaan se on ehkä enemmän asenne kuin fyysinen olotila.

Kovin paljoa ei hiljaisuudesta ehkä pitäisi puhua tai kirjoittaa. Tästä aiheesta puhuminen syö joskus uskottavuutta itse asialta, rikkoo hiljaisuutta. Hiljaisuuden mainostaminen lataa jokaisen vaietun hetken niin suurilla odotuksilla, ettei sitä mainostettua enää kukaan tunnista. Kuitenkin, vaikka itse ydinkokemuksesta onkin syytä vaieta, on ehkä silti syytä jatkuvasti opettaa käytännön keinoja löytää hiljaisuuden ja rukouksen perinne.

Miksi me niin usein pelkäämme tyventä ja äänetöntä olotilaa? Psykiatri C. G. Jung kirjoitti: "-- meillä ei olisi melua ellemme me salaa haluaisi sitä. Se ei ole ainoastaan epämiellyttävää tai suorastaan vahingollista, vaan se on myös keino pelon kompensoimiseen -pelon, johon meillä on vaikka kuinka paljon syitä. Me emme vain tunnusta emmekä ymmärrä, että käytämme melua tähän tarkoitukseen. Hiljaisuudessa pelko nimittäin pakottaisi ihmiset pohtimaan asioita, eikä koskaan voida tietää, mitä kaikkea silloin tulisi tietoisuuteen." (Jung: Kohti totuutta Poleemisia esseitä 1991, 282. Alunperin teksti on Jungin kirjeestä professori Karl Oftingerille vuodelta 1957.)

Vaietessamme me oikeastaan kuljemme kohti pelkojamme; lopetamme ne tuloksettomat yritykset vaimentaa sisimpämme torjutut kysymykset. Kun kaikki se torjuttu tulee vähitellen kuulluksi, ehkä vähitellen tiedostamattomat paineet menettävät pakottavaa voimaansa ja muuttuvat ymmärrykseksi. Myös meidän sisimmällämme on tarve tulla kuulluksi. Rohkenetko kuunnella?

Mikä on hiljaisuuden retriitti?
Retriitti merkitsee takaisin, erilleen vetäytymistä levon löytämiseksi. Tällaisella hiljaisuuden tavoittelulla on monia liittymäkohtia kristikunnan yhteisessä kilvoitteluperinteessä, erämaan isien ja äitien harjoittamassa hiljentymisessä sekä omassa ajassamme esiintyvässä rauhan ja hiljaisuuden etsinnässä. Retriitin luonnehtiminen hiljaisuuden retriitiksi on tarpeen retriittitermin kirjavan käytön vuoksi. Samalla nimitys "hiljaisuuden retriitti" kertoo olennaisen piirteen kokoontumisen luonteesta.

Osanottajat sitoutuvat keskinäiseen hiljaisuuteen. Heillä on mahdollisuus varata keskusteluaika retriitinohjaajalta hiljaisuuden esiin nostamien asioiden käsittelyyn tai ripittäytymiseen. Tärkeitä retriitin elementtejä ovat myös yhteiset ateriat sekä liikkuminen luonnossa. Tavallisesti retriitti kestää 2-3 päivää. Päiväohjelmaan kuuluu ehtoollisen vietto, hetkirukouksia, ohjattua meditaatiota ja lyhyt pohdiskelupuheenvuoro hiljaisuuden viljelyyn tai hengelliseen kilvoitteluun liittyvästä aiheesta. Retriitin keskeistä periaatetta kuvaa hyvin evankeliumin kertomus Jeesuksen ja opetuslasten päätöksestä etsiä hiljaisuutta ja rauhaa, poissa kiireen ja ihmispaljouden keskeltä (Mark. 6:30-34).

Lepäämisen ja rentoutumisen takia retriiteissä on tärkeää, että jokaisella on oma huone. Tilannetta voisi ajatella käyttäytymisterapeuttisena harjoituksena: olet välillä läsnä yhteisissä rukous- ja ateriahetkissä ryhmän osana, mutta palaat taas omaan kammioosi olemaan yksin elämäsi ja Jumalan edessä. Näin siis päiväohjelman mukaan eletään hiljaisuudessa yksin ja yhdessä. Lähtökohtana on osallistujan oikeus löytää itse oma hiljaisuutensa, jota muut eivät määritä. Oikeastaan vasta itse koettu retriitti avaa padot syvälle ja levolliselle hiljaisuuden joelle virrata. Parhaimmillaan retriitti on sisäistä matkantekoa, oman sisimmän hiljaisuuden äärelle.

Luonto hiljentää. Illalla astelu pimeän tähtitaivaan alla tai päivällä talviauringon kajon ihastelu on ollut tärkeä osa retriittejämme.