Kirkoissa on tapana sanoa aamen rukouksen jälkeen. Lapsena ajattelin, että se tarkoittaa loppua kuten piste lauseen lopussa. Oikeastaan sana ”aamen” on alunperin raamatullista hepreaa ja tarkoittaa luotettavaa, sellaista mihin nojataan ja uskotaan. Esimerkiksi käytännön heprean kielessä siitä johdetaan sana pylväs, joka on rakennuksessa kantava ja siinä mielessä luotettava elementti. Aamen on siis lyhyt uskontunnustus, joka voi olla osa rukousta lopussa tai keskellä. Luotan, että Herra kuulee rukoukseni.

Evankeliumin mukaan Jeesus itse synnyttää uskon. Puheellaan ja teoillaan Herramme ja Vapahtajamme herättää ihmisissä uskon: ”Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”(Joh. 4: 39–42)”

”Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan.” Jeesukseen tutustumalla me voimme myös kokemuksellisesti vakuuttua uskon todellisuudesta. Henkilökohtainen suhde Vapahtajaan ratkaisee. Evankeliumien sanoman mukainen julistus Jeesuksesta välittää Kristuksen meille läsnäolevana pelastajana. Me alamme nähdä hänet ja saamme katsoa häneen.

Mahtuuko tähän luottamukseen epäilystä? Kyllä, epäily ja isot kysymykset kulkevat Jumalaan luottamisen rinnalla. Tuntuu niin turvalliselta, että uskaltaa kysyä. Aito etsijä useimmiten myös löytää. Saa entistä enemmän lujaa maata jalkojensa alle. Sellainen epäilys, joka vain huojuu kahtaalle tavan vuoksi, on kuitenkin hyödytöntä ja loppujen lopuksi rikkoo enemmän kuin korjaa. Toisaalta-toisaalta -keinutuolista on tarkoituksenmukaista päästä vakaampaan elämään. Pyhä Henki kirkastaa meille Kristusta, kun emme Häntä kiellä.

Jumalanpalveluksissa luetaan yhdessä uskontunnustus. Yleensä käytetään Apostolista tai Nikean tunnustusta. Niiden lauseisiin on tiivistetty se, mitä jo UT:n kirjoittamisen aikana pidettiin kristillisessä uskossa tärkeänä. Molemmat muotoutuivat varhaisista kastetunnustuksista, joissa yhdessä lausuttiin olennaiset asiat raamatullisesta uskosta, johon sitouduttiin. Jumalanpalveluksissa ne toistamalla varmistetaan edelleen, että jokainen kuulee pelastavan sanoman jokaisessa messussa ja palveluksessa. Kaikki kristilliset kirkot tunnustavat nuo molemmat nykyäänkin. Tämä usko kantaa meitä läpi elämän -aina iankaikkisuuteen saakka. Aamen.

Pentti Tepsa