Johanneksen evankeliumin 9. luvussa Jeesus parantaa sokeana syntyneen silmät. Asia ei kuitenkaan ole sillä hyvä, tapausta seuraa mutkikas väittely fariseusten kanssa. Nämä olivat kiinnostuneita enemmän oikeaoppisuudesta kuin sokean miehen hädästä. Miksi Nasaretin mies teki parantamistyötä sapattina?

Ei Jeesus suinkaan tahallaan ärsyttänyt sapattisääntöjä valvovia juutalaisia uskonoppineita. Hän ei vain yksinkertaisesti voinut kulkea apua tarvitsevien ohi. Ei sapattinakaan. Jeesus perustelee tämän oppilailleen: ”Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä. Niin kauan kuin minä maailmassa olen, olen minä maailman valkeus.” (Joh. 9:4-5)

Itse parantamisihme on koruton ja vähäeleinen: ”Tämän sanottuaan hän sylki maahan ja teki syljestä tahtaan ja siveli tahtaan hänen silmilleen ja sanoi hänelle: "Mene ja peseydy Siiloan lammikossa" -se on käännettynä: lähetetty. -Niin hän meni ja peseytyi ja palasi näkevänä. (Joh. 9:6-7)

Kun kaikille tuttu sokea kerjäläinen yllättäen palaakin näkevänä, riittää siinä monille ihmettelemistä. Miestä ja jopa hänen vanhempiaan kuulustellaan. Niille, jotka näkivät Kristuksessa vain Nasaretin miehen, tuntui Galilean rabbin omapäinen toiminta lähinnä loukkaavalta, petostakin epäiltiin. Moni oli puun ja kuoren välissä, sillä sellaiselle, joka tunnustaisi Jeesuksen messiaaksi eli Kristukseksi, oli tiedossa vaikeuksia.

Parantamisihme oli kaikilta osiltaan -Siiloan lammikkoa myöten- hyvin vertauskuvallinen. Sen tarkoitus oli todistaa, että Jeesus oli se lähetetty messias. Näön saaminen liittyi myös ymmärryksen avautumiseen Jumalan valtakunnan todellisuudelle. Taivaan Isä haluaa, että teemme rakkaudellisia tekoja lähimmäisillemme ja sillä tavoin kerromme tuon valtakunnan todellisuudesta. 

Rankimmat moitteet tulevat jälleen kerran Jeesusta vastustamaan nousseille fariseuksille: ”Ja muutamat fariseukset, jotka olivat siinä häntä lähellä, kuulivat tämän ja sanoivat hänelle: "Olemmeko mekin sokeat?” Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy””. (Joh. 9: 40-41)

Rukouselämää on monesti verrattu katselemiseen. Jäämme hiljaisuuteen nähdäksemme oman kaipauksemme, keskeneräisyytemme ja mieltä painavan syyllisyyden. Tästä kaikesta saamme nostaa katseemme Golgatan kummulle ja ristin puulle. Herramme ja Vapahtajamme todella sovitti meidän syntimme. 

Meillä on varmaan monenlaisia tapoja kohdata syksyn pitenevät varjot ja pimenevät illat. Syysretkien iltanuotiot -erämaan rauhan huokaillessa ympärillä- houkuttelevat ja muistuvat mukavasti mieleen. Jos pimeys yllättää valluspolulla, on siihen vain yksi lääke: Jonkinlainen lamppu on oltava. Olisi karkeaa itsepetosta luulotella, että ilman pärjää. Anna Kristuksen valon hoitaa myös sielusi silmät.

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra