Vietimme vasta kirkkomusiikkijuhlia Kemijärven kirkossa. Holvikaaret kaiuttivat kuorojen jykevää sointia, sana ja sävel koskettivat kuulijoita, joita kirkko oli pullollaan.

Laulun voima on moninainen: laulaessamme koko ruumiimme aivan kuin heräilee tietoiseksi. Tuntuu, että pelkkä hyräilykin yhdistää ruumiillisen ja henkisen. Laulettu rukous on vahva hengellinen kokemus. Se nousee syvältä sydämestä ja painuu sielun syövereihin. Yhdessä musisoidessamme me etsimme yhteistä rytmiä ja harmoniaa —kuulemme toisemme yhtenä. Ehkä tästä syystä laulu ja musiikki on myös aina ylittänyt kaikenlaisia raja-aitoja.

Eräässä mielenkiiintoisimmista filosofisista pohdinnoistaan Kierkegaard ottaa esille kysymyksen toistamisesta ja muistamisesta. Kun teemme jotakin uudelleen, onko silloin kysymys enemmän toistamisesta vai muistamisesta. Laulun laulaminen on mielestäni molempia: On palautettava sanat ja sävel mieleen, mutta samalla laulettaessa väkevästi elettävä se läpi. Musiikissa meillä on jonkinlainen aikakone, asioita tapahtuu uudelleen.

Kun ajattelen muistamiani lauluja koko eletyn elämän matkalta, tulevat ensimmäisenä mieleen äitini laulut. Ne olivat kaihomielisiä sota-ajan lauluja, sillä äitini omaa nuoruutta varjosti sota. Parhaiten muistan hyräiltynä ja laulettuna: Nyt kodista laulun mä laulan. Siinä ilmeisesti äitini ja laulun sanoittajan elämänkohtalot jossakin määrin yhtyivät. Jäljelle jäi ikävä taivaan ikuiseen kotiin.

Kun sain tyttäremme muutaman minuutin ikäisenä syliini, teki mieli laulaa. Muistaakseni mörisin liikuttuneena: Ihahhaa, ihahhaa, hepo hirnahtaa. Hiukan vakavoiduttuani jatkoin Jumalan kämmenellä virrellä. Jumalan kämmenelle tahdoin hänen elämänsä jättää. Laulut elävät ja matkaavat sukupolvelta toiselle, kurottavat tulevaisuuteen.

Raamatusta Psalmien kirjasta löytyy kokoelma matkalauluja. Lienevätkö olleet kansan laulamia silloin, kun matkattiin kotikaupungista Jerusalemin temppeliin. Niiden sanoma tuntuu ajattomalta. Ajattelen niitä myös meidän matkavirsinämme vaeltaessamme ajassa, oman elämämme matkaa. Mainituista psalmeista minulle rakkain on Ps. 130. Anteeksiannon ja armon lisäksi siinä on vahvasti esillä odottavan rukouksen ajatus: "Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua”.

Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra