2125254.jpg

Viisaus on parempi kuin voima, mietteitä itsenäisyydestä

 

Kävin läpi enovainajani jäämistöä. Hänen vuotensa rintamalla olivat kutistuneet pieniksi mustavalkoisiksi kuviksi: sotilastovereita, Itä-Karjalan kyliä ja ortodoksisia kirkkoja. En muista hänen juurikaan puhuneen sodasta, ei puhunut pappakaan, vaikka oli kolmen sodan kävijä. Isä kertoi jotakin ja äiti, tammenlehvän kansaa hänkin. Setäni lepää sankarihaudassa. Olemme heille kiitollisia.

 

Sotien ja vaaran vuosista huolimatta Suomi on saanut säilyttää itsenäisyytensä. Tuo vapaus on toki monin uhrauksin lunastettu. Vaikka oman maan puolustaminen on ollut ja on ilmeisesti välttämätöntä, ei sovi vähätellä taitavaa diplomatiaa ja kansan sivistystä itsenäisyyden tärkeimpänä takeena. Tässäkin asiassa viisaus on parempi kuin raaka voima.

 

Älyn ja viisauden erosta on sanottu: "Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei edes joudu." Tätä voi joskus soveltaa myös voimaan ja viisauteen. Raamattu korostaa aina juuri viisauden merkitystä. Esimerkiksi Daavidin ja Goljatin taistelussa nuoren, paimenesta tulleen Daavidin neuvokkuus auttoi päihittämään jättikokoisen ammattisotilaan. Daavidista sanotaan myös, että Herra oli hänen kanssaan.

 

UT:n sanoma opastaa meitä rauhaan ja rauhanomaiseen konfliktien ratkaisemiseen. Pidän esimerkillisinä niitä suomalaisia, jotka ovat osanneet neuvotella rauhasta. Rauhanneuvotteluihin tiedämme muun muassa Mikael Agricolankin vähän ennen kuolemaansa osallistuneen. Käytännössä ongelma on vain siinä, että tämä maailmamme näyttää arvostavan valtaa, voimaa ja rikkautta. Hiljainen ja köyhä viisaus ei ole juuri koskaan ollut muodikasta. Tämän havaitsi jo VT:n Saarnaaja.

 

"Minä havaitsin, että viisaudelle, suurellekin, saattoi käydä näin auringon alla: Oli pieni kaupunki, jossa oli vähän asukkaita. Sitä vastaan hyökkäsi mahtava kuningas. Hän saartoi kaupungin ja pystytti suuria piirityslaitteita sen ympärille. Kaupungissa asui köyhä mutta viisas mies. Hän olisi voinut pelastaa kaupungin viisaudellaan, mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi sitä köyhää miestä. Niinpä minä sanon:

 

    Viisaus on parempi kuin voima,
    mutta köyhän viisautta vähätellään
    eikä hänen sanojaan kuunnella.
    On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja
    kuin houkkien johtajan huutoa.
    Viisaus on sota-aseita parempi." (Saarn. 9: 13-18)

 

 

 

Pastori Pentti Tepsa