image-normal.jpg


Luonnossa kulkijalle on tuttua, että kaikkea kaunista ihastellessa alkaa sisintä särkeä. Ympärillä näkyvä ihanuus voi toki hoitaa, mutta samalla se saattaa tuntua vaativalta. Olenko ihmisenä ansainnut tätä kaikkea kauneutta ja hyvyyttä? Samaan sisäiseen tutkisteluun havahtuu myös profeetta Jesaja kohdatessaan Jumalan pyhyyden.

"Ja minä sanoin: -- Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin. Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta. Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi: -- Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu. Minä kuulin Herran äänen sanovan: -- Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: -- Tässä olen, lähetä minut!" (Jes. 6:5-8)

Kristus lupasi seuraajilleen yhteyden Pyhään Kolminaisuuteen, Jumalaan. (Joh. 14:23) Vain synti ja syyllisyys voi erottaa meidät Herrastamme. Uuden testamentin kansana emme enää tarvitse uhrialttareita, sillä ristin uhri riittää. Silti edelleen synninpäästön sanat on hyvä kuulla ajoittain myös kirkon alttarin äärellä. Sovituksen vakuutuksen kuulemme myös silloin, kun huulillamme otamme vastaan ehtoollisen sakramentin.

Profeetta Jesajan näky kertoo myös armosta. Sovitus tapahtui ilman omaa ansiota. Tarvittiin vain oma tunnustus. Armo myös voimaannuttaa lähtemään liikkeelle. Jesaja sanoo: "Tässä olen, lähetä minut!" Armon kerjäläisenä me pysymme, mutta meidän on oltava myös armon vastaanottajia. Joskus tuntuu, että Jumala tarjoaa meille, mutta me vain jatkamme pyytämistä, emmekä vapaudu omistamaan tuota pyytämäämme. Meillä on oikeus iloiten kiittää, joka päivälle riittää armoa.

Pastori Pentti Tepsa

image-normal.jpg