image-normal.jpg

Selkeä vuodenaikaojen vaihtelu on Lapin luonnon rikkaus. Helluntain aikoihin lappilaista maisemaa hellii aurinko ja kevään lämpö. Lumi ja jää on poissa, vain rippeitä löytyy - pohjoisempana ehkä enemmän. Yhden vuoden aikana näyttäytyvät maiseman monet kasvot. Kun talvella pakkanen paukkuu, ei ole helppoa uskoa kevääseen ja lämpöön. Silti sekin aika koittaa.

Helluntai on Pyhän hengen juhla. Jumala on yksi, mutta Hän on ilmoittanut itsensä ihmisille kolmessa roolissa: Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Kolminaisuus on samaa olemusta, siis jakamaton. Vain meidän ihmisten todellisuuden vuoksi on tarpeen opettaa kustakin kolmesta näkökulmasta, Pyhän ilmestymisestä ihmisten arkeen.

Vanhan testamentin kansana juutalaiset viettivät jo muinoin seitsemän viikkoa pääsiäisen jälkeen viikkojuhlaa, juhlan nimi on hepreaksi shavuot, viikot. Sitä juhlittaessa Jerusalemissa tapahtui ensimmäisen kristillisen helluntain ihme: Pyhä Henki vaikutti niin voimallisesti apostoleissa, että kukin juhlille saapunut kuuli omalla kielellään julistettavan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Apostolit opettivat niin rohkeasti ja vaikuttavasti, että seurakunta kasvoi tuhansilla. (Ap.t. 2: 1-13)

Helluntai on myös seurakunnan eli kirkon syntymäpäivä. Pyhä Henki kokoaa kristityt yhteen ja hoitaa Sanan ja sakramenttien avulla. Kevätsade saa koko luonnon viheriöimään ja kukoistamaan. Samaan tapaan Hengen toiminta tekee kristityn eläväksi. Koko ihmisen sisin uudistuu. (Hes. 36: 24-28)

Hengen salatun työn hedelmiä on monia. Yksi niistä on sisimmän rauha, jonka Jeesus lupasi: "Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu." (Joh. 14:25-29)

Pentti Tepsa
vt. kirkkoherra, Kemijärven seurakunta

image-normal.jpg