Kun oma terveys järkkyy tai läheinen ihminen sairastuu, on aivan luonnollista, että lääkärien ja terveydenhoitajien luona käymisen lisäksi asiaa tulee myös ylöspäin. Herää kysymys, voiko Jumala parantaa. Oma tai läheisen sairaus tekee ihmisen hyvin haavoittuvaksi. Sen takia toivon voivani pohtia tätä asiaa sillä tavalla Pyhän Hengen viisauden ohjaamana, että kenenkään omasta tai läheisen sairaudesta kärsivän olo ei ainakaan huonontuisi.

Tämän sunnuntain lukukappaleet ( 2. Kun. 5: 1-15; Ap.T. 3:1-10) sekä evankeliumi ( Joh. 9:1-7, 39-41) puhuvat kaikki Jumalan parantavasta voimasta, ja koko sunnuntain teema on Jeesus –parantajamme. Kirkko siis lähtee liikkeelle rohkeasti siitä uskon totuudesta, että elämämme on kaikkine vaiheineen Jumalan säätämyksen, johdatuksen ja varjeluksen varassa. Isä meidän rukouksen kolmannessa pyynnössäkin pyydämme: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi.” Lutherin selittää: ”Jumalan hyvä, armollinen tahto tapahtuu kyllä ilman rukoustammekin, mutta me pyydämme tässä rukouksessa, että se tapahtuisi myös meidän keskuudessamme.” Raamatun mukaan meillä on oikeus pyytää Jeesuksen nimessä myös sitä, että Jumala parantaisi.

Tapahtuuko keskuudessamme ihmeparantumisia? Monet ovat kokeneet, että Jumalan parantava käsi on koskettanut, kun heidän puolestaan on rukoiltu jumalanpalveluksessa tai erityisessä rukoustilanteessa. On pakko myöntää, että tällaista kokemusta on hyvin vaikeaa jopa mahdotonta todistaa ihmeparantumiseksi. Tutkittaessa saattaa sairaudessa tapahtunut käänne parempaan selittyä varsin tyhjentävästi lääketieteellisillä syillä. Vaikka parantuminen voitaisiinkin selittää lähes kokonaan tunnetuilla lääketieteellisillä mekanismeilla, jää kuitenkin tilaa ajatella, että Herra paransi käyttäen juuri näitä tieteenkin tuntemia lainalaisuuksia.

Mitä ihmeparantuminen sitten on? Eräät lääketieteen asiantuntijat sanovat, että parantuminen on aina ihme. Lääketieteen kehitys vaikkapa kuluneen sadan vuoden aikana on tuonut ulottuvillemme valtavasti tietoa ja taitoa parantaa sellaisiakin tauteja, jotka vielä sata vuotta sitten tappoivat armotta. Esimerkiksi antibiootit ovat meille tuttuja ja tavallisia, mutta nekin ovat vain vähän aikaa sitten keksittyjä todellisia ihmelääkkeitä, joilla nyt voidaan parantaa sellaisiakin tulehduksia, jotka vajaa sata vuotta sitten olivat tappavia.

Tieteellinen edistys on vähentänyt kuolleisuutta ja sairauksia yhteiskunnassamme siinä määrin, että meille on mahdollista elää hetken aikaa jopa kuolemattomuuden harhassa. Tätä näköharhaa edistää  myös vanhusten ja sairaiden siirtyminen yhä enemmän laitosten ja sairaaloiden suojiin. Hyvä niin, kunhan vain tavallisen elämämme keskellä muistaisimme niitä läheisiämme, jotka sairastavat tai viettävät viime vuosiaan laitoksissa.

Onko sitten mitään hyötyä rukoilla potilaan puolesta? Pitäisikö vain luottaa sairaanhoitoon? Lääketieteen alan tutkimusprofessori Pentti Huovinen on kirjoittanut merkittävän kirjan, joka ottaa lääketieteen näkökulmasta kantaa kysymykseen, voiko rukous parantaa. Kirja on mielestäni tieteellisellä tarkkuudella kirjoitettu lämminhenkinen esitys aiheesta, joka liikkuu empiirisen tiedon ja hengellisen tiedon rajalla. Kirjassa yllätti kirjoittajan teologinen valistuneisuus lääketieteellisen tiedon lisäksi.

Kirjan nimi on jo itsessään vastaus: Rukous kannattaa. Siitä on tieteellistäkin näyttöä. Kirja ei niinkään puhu ihmeparantumisista, vaan siitä, miten usko ja sen mukainen elämä edistää terveyttä ja kuinka esimerkiksi esirukouksen on todettu edistävän potilaiden toipumista. Hyvä lähdeviitteistö perehdyttää tehtyihin tutkimuksiin. Kirjan sympaattisinta antia ovat viimeisen ( 6. ) luvun rukoukset eri tilanteisiin: lääkäriin mentäessä, kun pitää mennä sairaalaan tai esimerkiksi ennen leikkausta. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Kun me kristittyinä kohtaamme sairautta, meillä saattaa olla ajoittain kiusaus ottaa jotenkin liian paljon vastuuta tapahtuneesta. Voimme kyllä rukoilla, mutta emme voi käskeä Jumalaa. Vielä vähemmän voimme ryhtyä Kaikkivaltiaan sijaisiksi.

VT:n kuningastenkirjoissa kerrotaan profeetta Elisasta, joka toimi Israelissa noin vuoteen 788 eKr. saakka. Elisan kautta tapahtui monia ihmeitä. Yksi niistä oli se, että Aramin eli Syyrian kuninkaan sotapäällikkö Na’aman parani spitaalistaan, tai jostakin vastaavasta ihotaudista, joka luokiteltiin heprean sanalla metsora’.

Na’amanin matka (2. Kun. 5: 1-15) Israeliin profeetta Elisan parannettavaksi kulki Israelin kuninkaan palatsin kautta. Uskonnollista häväistystä kuvaavalla eleellä, siis vaatteiden repimisellä, kuningas osoitti olevansa loukkaantunut, sillä hän luuli tulleensa pilkatuksi pyynnöllä, jonka vain Jumala voisi täyttää. Vasta profeetta ja Jumalan mies Elisa pystyi myöhemmin tuon pyynnön Na’amanin kohdalta täyttämään. Kuningas Jooram huudahti vain ärtyneenä: ”Olenko minä muka Jumala”. Kuninkaan reaktio on terve merkki omien rajojen tuntemisesta. Sairauden edessä edes uskovan ihmisen ei tarvitse olla Jumalan sijaisena. Na’amanin tapauksessa Jumala toimi vasta profeetta Elisan kautta.

Myös Na’amanin parantuminen tapahtuu koruttomasti ja sinänsä vähäpätöisen vain kuuliaisuutta vaativan tehtävän muodossa. Profeetta käskee hänen peseytyä 7 kertaa Jordanissa. Kun Jumala siis parantaa, Hän ei tarvitse välttämättä vaikuttavia eleitä, hurmosta tai suuria seremonioita.” Niin hän meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli määrännyt. Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas. Naaman palasi saattueineen Jumalan miehen luo. Hän astui Elisan eteen ja sanoi: »Nyt minä tiedän, ettei Jumalaa ole missään muualla kuin Israelissa.”

Kun ihminen sairastuu, ovat usein läsnä myös syyllisyydentunteet, syyttäminen ja syyllistäminen. Kenen syy tämä sairaus on? Miksi et mennyt ajoissa lääkäriin? Miksi lääkärit eivät ajoissa todenneet tätä? Todella haavoittavaa syyllistäminen voi olla silloin, kun sairaus ei parane ja monet hengelliset epäilykset heräävät: Onko tämä nyt rangaistus jostakin? Olenko niin syntinen, että rukouksiani ei kuulla? Evankeliumissa ( Joh. 9:1-7, 39-41) Jeesus vastaa syyllisyyskysymykseen torjumalla tällaisen suoran päättelyn. Kussakin tilanteessa Jumalan omat salatut suunnitelmat vain tulevat julki.

Evankeliumin kertoma tilanne, kun Jeesus parantaa syntymästään sokean, muistuttaa koruttomuudessaan profeetta Elisan kautta tapahtunutta sotapäällikkö Na’amanin parantamista. ”Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: »Mene Siloan altaalle ja peseydy.» - Altaan nimi merkitsee: lähetetty. - Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.”Jeesus ei tarvitse suuria eleitä, ei suggestiivisuutta eikä hurmosta. Yksinkertainen kohtaaminen riittää. Tätä kohtaamista leimaa Vapahtajan erityinen kyky ja halu tulla lähelle sairasta ja kommunikoida. Kun mieheltä puuttuu näköaisti, lähestyy Herra häntä erityisesti kosketuksen kautta. Silmien sively tahnalla ja pesu liittyi juuri tähän.

Raamattu tuntee Jumalan myös parantavana Jumalana. Täällä ajassa me saamme siis rukouksessa turvautua Jumalaan, kun oma tai läheistemme terveys järkkyy. Profeetta Jesajan Herran kärsivän palvelijan laulussa luvussa 53 kerrotaan, kuinka kärsivä messias kantoi myös meidän sairautemme.

Kivun ja sairauden keskellä me saamme siis katsoa Vapahtajaan, joka todella sovitti syntimme ja kantoi sairautemme. Suurta viisautta on kuitenkin rukoilla: ” Tapahtukoon Sinun tahtosi.” Jumalan suunnitelma meidän kunkin kohdalta tähtää kuitenkin ensisijaisesti iankaikkisen elämän kannalta parhaaseen ratkaisuun. Me ihmiset katsomme ajallisesta, mutta Jumala katsoo iankaikkisesta näkökulmasta.

Pastori Pentti Tepsa