Elämä on ihme! 

Olen kierrellyt kameran kanssa kesän etenemistä tarkkaillen. Linssin läpi löytää paljon sellaista pientä elämää, johon ei ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Helluntain heleinä päivinä kuvasin pieniä kevätkukkia, joissa - kas  vain -  oli  jo pölyttäjähyönteisiä työn touhussa.  

Pieni elämä on herkkää. Nytkin hillankukkien aikaan toivoisin hyviä ilmoja, että saisimme syyskesällä kunnon sadon soiden kultaista marjaa. Lapin luonto saa kesällä paratiisimaisia piirteitä. Mielessäni kiitän Luojaa ihmeellisestä yöttömän yön ajasta.  

Raamatun luomiskertomuksista ja erityisestä VT:n teksteistä näkyy selkeä taju eläinten ja ihmisten yhteisestä alkuperästä. Tässä mielessä VT:n tekstit esittelevät ihmisen osana luomakuntaa. Ihminen luotiin eläväksi sieluksi (hepr. nefesh haja ) ja samaa sanotaan eläimistä, eli eläimilläkin on sielu; 1.Moos. 1:30 mukaan. Kääntämisen ongelma on sitten, mitä heprean sana sielu kussakin kohdassa tarkoittaa: ”Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi". Tarkkaan ottaen tuossa kohdassa sanotaan hepreassa: "asher bo nefesh haja", ”joissa on elävä sielu”.

Muuallakin VT:ssa korostetaan Jumalan kantavan huolta eläintenkin kohtalosta, siinä missä ihmistenkin. VT:n oikeuskäytännössä myös eläin katsottiin jopa oikeuden edessä vastuulliseksi. Samoin UT:ssa pelastus koskee koko luomakuntaa, joka sitä huokailemalla odottaa, Room. 8:18-23.Nyt Charles Darwinin Lajien synty –teoksen juhlavuonna on biologian ja teologian suhde ollut kovasti esillä. Nuorena harrastin biologiaa ja voisin olla ammatiltani luonnon tutkija, ellen olisi valinnut alakseni teologiaa. Niinpä en halua asettaa Raamattua ja luonnontieteitä vastakkain. Luonnontieteillä on täysi oikeus ja vapaus selvittää niitä kehityskulkuja, jotka johtivat ympärillämme avautuvaan maailmaan.  

On kuitenkin varsin valitettavaa, jos tieteestä pitää tehdä uskon kohde siten, että tieteen nimissä väitetään jotakin kysymyksistä, joihin tieteen menetelmillä ei voida vastata. Mielestäni luonnontieteelliset teoriat, esimerkiksi evoluutioteoria, eivät kumoa uskoani Jumalaan Luojana. Näin ajatteli myös ranskalainen paleontologi ja jesuiittaisä Pierre Teilhard de Chardin. Hän oli vakuuttunut, että Raamatun ihminen ja se ihminen, jonka jäännöksen hän oli kaivanut Kiinassa esiin 100 000 vuotta vanhasta maakerrostumasta, olivat yksi ja sama. Hän ei samaistanut uskoa, filosofiaa ja tiedettä, mutta hän katsoi niiden kunkin lähestyvän todellisuutta omalta taholtaan. 

Elämän ihmeen Luoja säilyttää oman salaisuutensa. Esimerkiksi kreikkalaiskatolisen kirkon suosima teologia lähteekin juuri Jumalan salaisuudesta. Ei kiirehditä selittämään selittämätöntä, muuten kuin ehkä: ajaton, käsittämätön, rajaton. Uskossa Jumalaan on lopulta kysymys syvemmästä asiasta kuin tietämisessä. Läntisen klassisen teologian mukaan voimme puolestaan todeta: Usko ei kumoa tiedettä luotettavana tiedonhankinnan menetelmänä, vaan edellyttää ja täydellistää sen kristilliseksi maailmankatsomukseksi. Usko ja tiede eivät ole toistensa vastakohtia.

Pastori Pentti Tepsa