Tammikuussa Rovaniemen taivaalle ilmestyi taas kirkas aurinko.

Pimeäänkin voi turtua. Kun kaamos katkesi ja Lapin taivaalle ilmestyi aurinko, sen kirkkaus tuntui aluksi oudolta. Häikäisy ja huikaistus vaihtuivat sitten iloon. Olemme siirtymässä kevättalven riemuihin vaaroilla, metsissä ja pilkkijäillä. Tuntuupa päivän piteneminen hyvältä myös pirtin pöydän ääressä.

Kirkkovuodessa on peräkkäin kaikkiaan kuusi loppiaisenjälkeistä sunnuntaita. Näinä loppiaisen jälkeisinä viikkoina kirkko elää saarnateksteissään uuden valon todellisuudessa: Jeesuksen julkinen toiminta alkaa, Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa, herättää uskon, auttaa hädässä ja sanan kylvö tuottaa kahdenlaista satoa. Aiheet keskittyvät Kristukseen, kasvuun Hänessä ja Hänen seuraajinaan elämiseen.

Ei Vapahtajan tunteminen ole itsestäänselvyys. Moni kertoo vasta syvimmän pimeytensä keskellä nöyrtyneensä rukoilemaan: "Jeesus, jos olet olemassa, niin auta minua." Tätä rehellisesti lausuttua rukousta onkin usein seurannut ihme -Herra on puuttunut asioiden kulkuun. Myös onnettomien tapahtumien jälkeen on voinut löytyä rauha. Herra ilmaisee itsensä ja jumalallisen voimansa, jos ihminen sitä pyytää ja haluaa. Monet meistä ovat kuitenkin niin tottuneita pimeään, että eivät enää usko valon todellisuuteen. Silti Jumalan uutta luova voima on totta.

Uskomme, että koko elämämme on Jumalan kädessä, niin myös terveytemme ja sairautemme. Tätä pohtiessani muistelin sanontaa: "Terveellä on monia toiveita, sairaalla vain yksi -että olisi terve." Usko Jumalaan voi olla suuri apu kivun keskellä, mutta se ei kuitenkaan ole automaatti. Me voimme pyytää Herralta, mutta emme voi vaatia. Taivaan Isän aikataulut ovat iankaikkisia pääteasemia varten, täällä ajassa ne jäävät arvoituksiksi. Jumalan vastauksia olen saanut ainakin kolmenlaisia: kyllä, ei ja odota.

Elämän kovissa paikoissa suomalaiset rukoilevat paljon, moni kokee myös saavansa vastauksia. Niistä on silti tapana puhua vain vähän. Miksiköhän? Itsekin huomaan arkailevani, vaikka monia käytännöllisiäkin asioita olen kokenut Jumalan ratkaisseen. Olisi hyvä muistella ainakin itselleen ja vaikkapa lapsilleen. Raamattu suoranaisesti kehottaa meitä siihen.

"Ylistäkää hänen pyhää nimeään. Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa! Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan. Muistakaa aina hänen ihmetyönsä, hänen tunnustekonsa ja hänen tuomionsa, te Abrahamin, hänen palvelijansa, jälkeläiset, te Jaakobin pojat, jotka hän on valinnut. Hän on Herra, meidän Jumalamme, hänen valtansa ulottuu yli koko maanpiirin." (Ps. 105:3-7)