Pitelen kädessäni pientä kiveä. Se on muisto matkalta Jerusalemista. Asuin pari viikkoa Pyhälle Stefanokselle omistetussa luostarissa. Luostarin hämärän katedraalin edessä oli patsas rukoukseen polvistuneesta nuoresta Stefanoksesta, joka antoi elämänsä marttyyrinä todistaen uskosta Jeesukseen äärimmäisellä tavalla. Hänet kivitettiin kuoliaaksi. Istuin usein tuon patsaan lähellä iltaisin nauttien rukouksesta luostarin puutarhan hiljaisuudessa sekä pimeästä mutta lämpimästä yöstä tähtien loistaessa ja sypressien tuoksuessa. Lähtiessä poimin pienen kiven muistuttamaan siitä, miten helppo meitä onkaan värvätä kivien heittelyyn.

 

Olemme viettäneet joulua, herkkää ja lämminhenkistä Vapahtajan syntymäjuhlaa. Tämä Tapanin eli Stefanoksen muistopäivä on aiheeltaan jyrkästi surullisempi kaikkien marttyyrien muistopäivä. Koska joulu on kuningasten kuninkaan syntymäpäivä, jolloin taivasten valtakunta murtautuu keskellemme, on kuin se samalla olisi jumalanvaltakunnan itsenäisyyspäivä ja nyt tapanina muistaisimme uskonsa takia surmattuja, taistelun uhreja –sankarivainajia. Tämä piirre liittyy muuten myös juutalaisuuteen, sillä  joulun tienoilla vietettävän juutalaisen hanukan yhteydessä muistetaan myös uskonsa takia surmattuja.

 

Päivän evankeliumi ( Matt. 23: 34-39 ) sisältää Jeesuksen puheenvuoron vainoista ja niiden syistä, kuulijoina ovat fariseukset ja lainopettajat. Ankaraa nuhdesaarnaa ei pidä tulkita juutalaisvastaisesti, kuten kristikunnan historiassa on valitettavan usein tehty. Jeesus ja hänen varhaiset seuraajansa olivat itsekin juutalaisia ja messias tuli myös omaisuuskansaa Israelia varten. Edes kaikkia fariseuksia ei laidastalukien tuomita, vaan nuhteet on kohdistettu juuri niihin, jotka olivat tekopyhiä ja teeskentelivät. Jeesus kyllä näki heidän sisimpänsä tilan ja pahuutensa syvyyden. Heitä Hän nuhteli suurta profeettaa mukaillen: "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

 

Jeesuksen julistus oli myös saanut ymmärrystä joidenkin fariseusten taholta, joille temppelin uhripalveluksen sijasta Jumalan käskyt ja pyhät kirjoitukset olivat tärkeämpiä. Muistamme silti, että ylösnousseen Kristuksen seuraajia vainosi kiihkeästi Saulus Tarsolainen, joka oli uskonsuunnaltaan fariseus ja koulutukseltaan melkein valmis kirjanoppinut. Tästä vainoajasta Herra teki kuitenkin apostolinsa –Paavalin, kristikunnan merkittävimmän  lähetystyöntekijän, joka ajoittain katkerasti suri menneisyyttään.

 

Herra lähettää profeettoja, viisaita ja kirjanoppineita ja murehtii, ettei heitä oteta vastaan, vaan kohdellaan kaltoin. Jeesus liittää tämän vainon raamatunhistoriallisiin kehyksiin mainiten nimeltä hurskaan Abelin ja Sakarjan Barakjan pojan. Tämä Sakarjan henkilöhahmo on mielenkiintoinen, ketä sillä tarkoitetaan? Surmatapansa puolesta se sopii 2. Aik. 24:20-22 mainittuun Sakarjaan, joka oli kuitenkin Aikakirjojen mukaan pappi Jojadjan poika. Sakarjan kirjan profeetta Sakarja taas oli Berakjan poika. Ehkä kaksi vahvaa kertomusta yhtyvät kuulijoiden mielissä tai ehkä sillä ei ole merkitystä hepreaa ymmärtävien kuulijoiden kannalta, sillä Berakja tarkoittaa suomeksi Herran siunausta. Herran siunauksen poika sopii taatusti molempiin Herran voitelemiin Sakarjoihin. Merkillinen yhteys syntyy myös Jeesuksen sanoihin:" Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'"

 

Jeesuksen ennustus temppelin tuhosta oli muutaman vuosikymmenen kuluttua totta. Roomalaiset sotilaat hävittivät Jerusalemin ja temppelin vuonna 70 jKr. Syynä kaikkeen tähän oli paatumus ja haluttomuus kuulla Herran kutsua:" "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla."

 

Veritodistaja eli marttyyri antaa vahvimman mahdollisen todistuksen uskon puolesta. Hän osoittaa, että tämän asian puolesta kannattaa elää ja kuolla. Vanhastaan kirkossa on sanottu, että marttyyreitä ei tee kärsimys vaan syy, jonka takia kärsitään. (Martyres non facit poena sed causa!) Tässä mielessä Stefanos on esikuvallinen. Hän kuolee viattomana uskonsa vuoksi. Vielä kuollessaankin hän rukoilee Herraa Jeesusta: "Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!" Näin hän pystyi rukoilemaan, sillä hän oli täynnä Pyhää Henkeä. "Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!""

 

 

Evankelimissa Jeesus sanoo: :"Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!" Tämä on vahva viesti myös meille siitä, että Jeesus on otettava vastaan ja uskottava evankeliumi omalle kohdalle. Hengellinen näkeminen perustuu Jumalan valtakunnan vastaanottamiseen. On tärkeää, että olemme myös valmiita kertomaan uskostamme. Jos ei ole mahdollista kertoa, voimme ainakin hiljaa mielessämme rukoilla lähimmäisen puolesta. Näitä hiljaisia rukoilijoita meillä on, ja tietämättämme heidän rukouksensa ovat kantaneet elämäämme. Voiko kauniimpaa joulunviettoa kuvitella kuin hiljaiset hetket kynttilän äärellä rukoillen kaukaisiakin lähimmäisiä muistaen.

 

 

Meidän olisi osattava siunata myös evankeliumin julistajia, sillä usko tulee kuulemisesta. Erityisen vaikeaa se on silloin, kun meitä nuhdellaan. Ei pitäisi torjua hyvän sanoman tuojaa ja oikeaan osuneista nuhteista olisi myös osattava olla kiitollinen. Sehän antaa meille mahdollisuuden parannukseen. Helposti sanottu, mutta vaikeaa käytännössä. Hyvin usein huomaamme käsiemme puristuvan nyrkkiin ja vähintäänkin sanallisten kivien sinkoilevan, jos vain joku arvioi tekemisiämme. Kiukku ja kiusaantuminen on merkki sisimmän tilasta: Sohaistiinko juuri minun tekopyhyyttäni? Voisinko pelastaa kasvoni iskemällä takaisin? Osa väkivallan juuresta paljastuu, sehän on meille kaikille niin valitettavan tuttua.

 

Tunnustautuessamme Jeesukseen Kristukseen saamme pyytää Pyhää Henkeä täyttämään meidät ja uudistamaan uskoamme aivan jatkuvasti. Pyhä Henki tekee meissä työtään Sanan ja sakramenttien kautta. Meidän on nöyrryttävä katumukseen, jotta voimme saada syntimme anteeksi ja uudistua parannuksen kautta. Erityisesti pyhässä ehtoollisessa saamme elää todeksi sen, että Jeesus tuli todella antamaan itsensä meidän puolestamme ja saamme ottaa Hänet vastaan, jotta joulun Herra eläisi myös meissä, että kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki kätkisi meidät iankaikkiseen elämään.

 

Pastori Pentti Tepsa