Tämä puro virtaa erään tutun vaellusreitin varrella koillisessa Lapissa.

Tutussa laulussa kysytään: "Mistä tunnet sä ystävän?" Laulun sanoissa ystävää sitten koetellaan merellä ja tunturissa. Alkujaan venäläisen, upean laulun suomennos on runona tarttuva, mutta sisältö arveluttaa. Nimittäin vaikertava kumppani saa siinä jäädä pois, mennä menojaan. Kaupunkilaisten ajattelua -sanoisin!

Erityisesti erävaelluksilla olen kokenut uskollisen ystävyyden syvän voiman. Vaelluskaveri kestää toisen väsymisen, jalkojen kipeytymisen ja jaksaa ottaa tavaraa kantaakseen. Sekä auttaja että autettava voivat kasvaa tuon kokemuksen myötä. Toinen saa luvan olla heikko ja toinen kerää itseluottamusta kyetessään vielä auttamaan muitakin.

Raamattu puhuu kauniisti ystävyydestä monissa kohdin, mutta erityinen löytö oli Sananlaskujen kirjan säepari: ( Snl. 27:19 )

כַּמַּיִם הַפָּנִים לַפָּנִים כֵּן לֵב־הָאָדָם לָאָדָם

Kuin kasvot veden pinnasta heijastuu ihmisen sydän toisesta ihmisestä.

Tiivis hepreankielinen lause on kaunis, vaikkakin vaikeasti käännettävä. Lisäsin "heijastuu" suomennokseeni, sillä se tekee siitä sujuvamman. Kauniilla metaforalla on kerrottu nykyajan psykologiankin tuntema tosiasia, että ihminen peilaa sisintään läheisessä ihmissuhteessa. Aitoon kumppanuuteen kuuluu mielestäni oikeus olla joskus myös heikko - mahdollisuus peilata kaveristaan omia vahvuuksiaan mutta myös omia kipeitä puutteita.

Pastori Pentti Tepsa