Joki virtaa, sen tyyneyttä eivät vuosisadat, vuodet tai vuodenajat horjuta.

Tammikuun tavallisuus hautaa vähitelleen alleen jouluajan muistot.Niin pitääkin olla, arjen tasainen varmuus tuntuu hyvältä. Yksi erityinen joulumuisto tuntuu riemukkaalta. Sain ystävältäni joulunpyhinä tekstiviestin kuvan kera Berliinistä. Oli juuri kuunnellut paikallisessa kirkossa joulusaarnan. Pastori sattui olemaan nimeltään Helga Marx. Hihitin kaverini kohtaloa, hän puolestaan sattuu olemaan erinomainen marxilaisuuden tuntija.

Pastori Helga Marx oli saarnannut omistamisen vaaroista. Siitä, että hankimme ylellisyyksiä, kalliita autoja sekä muuta mammonaa luullen siten tulevamme onnellisiksi. Tästähän kristillinen asketismin perinne on aina muistuttanut: "Sinä luulet omistavasi, mutta tavara omistaakin lopulta sinut." Kaikki haalimamme rikkaus tuottaa lopulta vain huolta ja siten karkottaa sen tärkeimmän: sisäisen rauhan.

Täällä Lapissa olemme taas viime viikkoina opetelleet kantapään kautta nykyisen "karavaanikapitalismin" teoriaa ja käytäntöä. Taustaltaan osin kotimainen, mutta globaaliksi pörssiyhtiöksi lihonut paperiyhtiö on päättänyt lakkauttaa Kemijärveltä täysin kannattavan selluloosatehtaan. Yhtiö väittää syyksi puuraaka-aineen puutetta, mutta monet epäilevät todelliseksi syyksi voitonmaksimoinnin logiikkaa. Tietty alue kalutaan loppuun kuin heinäsirkat ja sitten siirrytään karavaanina halvempien kustannusten alueille. En ole varsinaisesti vasemmistolainen ajatuksiltani, mutta Karl Marxin tavoin alan huolestua tästä ahneuden logiikasta. Olisiko mahdollista säätää tehtaan tuotantoa raaka-aineen määrän mukaan? Onhan pääoman voitonmaksimoinnillekin löydyttävä katto.

Raamatun Sananlaskujen kirjassa todetaan: "Omaisuus, jota ahneesti haalitaan, ei lopulta ole siunaukseksi." Snl. 20:21