818763.jpgMistä sinun sydämesi löytää levon?

Keskipäivän auringon kirkkaat säteet osuvat luostarin muurin pylväisiin. Köynnösten siniset kukat hohtavat. Annan ajatusteni jäädä lepäämään tähän näkymään.

Luostarin puutarha on mielentila. Se on hiljentymistä ja sisäistä elämää. Jaksaminen perustuu usein juuri siihen, että osaa nähdä olennaisimman. Toisaalta väsymys saa helposti vallan silloin, kun elämästä häviää käsitys siitä, millä on merkitystä. 

Ihminen kestää usein vaikeitakin ulkoisia olosuhteita, jos sisimmässä on rauha. Siksi kaikkein parasta ja pysyvintä elämän onnen etsintää on sisäisen eheyden etsintä. Huolimatta kaikista nykyisen elämänmuodon repivistä avoimuuden ja tungettelevan tuttavallisuuden vaatimuksista on edelleen mahdollista varjella omaa sisäistä, salattua puutarhaansa.

Ehkäpä joskus juuri raskaan ajan tummuutta vasten on mahdollista nähdä se ikuinen Kristus-valo, joka kutsuu meitä kotiin, ensiksi kotiin sisimpämme lepopaikkaan ja lopulta myös Taivaan kotiin. Tämän Kristuksen valon saamiseksi sydämeensä ei tarvitse ponnistella, riittää vain kutsu: Tule Herra Jeesus!

 

Pentti Tepsa